Jo pikkutyttönä törmäsin 10-vuotiaan silmin maailman viisaimpaan mustaan liehuvaturkkiseen otukseen, joka totteli omistajaansa pienen pienestä vihjeestä iloisesti ja halukkaasti. Olin nähnyt SEN –tulevan rotuni edustajan ensi kertaa ja tiesin jo kohtaloni olevan sidoksissa briardeissa, tavalla tai toisella. Tuo Pohjois-Haagan metsissä vinhasti keppejä viskova karvakasa oli muuten rotumme ensimmäisiä tottelevaisuusvalioita. Oma briardpentuni syntyi 10 vuotta tuosta hetkestä eteenpäin Siuntiossa.

Koirataipaleeni aloitin varsinaisesti vuotta myöhemmin 11-vuotiaana tyttösenä, jonka sydän paloi hevosille, koirille ja Jokereille. Sain tuolloin pitkän ruinaamisen ja uhkailun jälkeen koiraystäväkseni saksanseisojauros Pamin. Pami oli metsäkoirana riistaviettinen ja kovin vaikealuonteinen poika ensimmäiseksi koiraksi. Se oli epäsosiaalinen niin ihmisille kuin muille koirillekin. Vaikeat tapaukset kuitenkin opettavat eniten, ja yhdessä parhaan ystäväni kanssa selvitimme niin murrosiän vaikeat vaiheet kuin tottelevaisuuskokeetkin aina voittajaluokkaan asti. Myös yhdistysaktiivisuuteni heräsi tuohon aikaan, olen vuonna 1977 perustetun Haagan Haukkukerhon perustajajäsen.

Kiitos Pami, että olit ystäväni läpi vaikeiden nuoruusaikojeni, olit ainut, johon oikeasti luotin.

Muutettuani omaan huusholliin aloin todella miettiä briardpennun hankintaa. Esteenä tielle oli se, että rotu luokiteltiin tuolloin seurakoiraksi, mutta heti kun se sai palveluskoirien rotustatuksen kilpailuoikeuksineen, tein haluamastani yhdistelmästä vuonna 1987 pentuvarauksen. Ensimmäisen briardini Sakun (FIN & Dk MVA EuV-91 HK2 La-Jun Chogolate) myötä en ole edes miettinyt rodun vaihtamista.

Minä luulin kouluttavani Sakua, mutta myöhemmin olen huomannut, miten Saku opettikin minua: koiranlukutaitoja, leikkimistä, motivointia, oikea-aikaista palkkaamista ja suoritusten pilkkomista pienempiin koulutuksellisiin osiin. Saku oli äärimmäisen vahvahermoinen, sopivan vietikäs, toimintakykyinen ja rohkea koira, jolla ei ollut huomattavia puutteita luonneominaisuuksissa. Saku edustaa minulle edelleenkin rotumääritelmän ihannetta briardin luonteen osalta. Niinpä Sakun kanssa kaikki sujuikin kokemattomasta ohjaajasta huolimatta kuin tanssia vaan. Nopeasti etenimme haussa ja tokossa korkealle, kunnes huomasin vasta 4-vuotiaan poikani kunnon heikkenevän lenkkeilystä ja hyvästä ravinnosta huolimatta. Sakulla todettiin etenevä sydänlihaksen surkastuma, kardiomyopatia, ja se vetäytyi nuorellä iällä eläkkeelle.

Saku esiintyi myös mediassa, se seikkaili mainoksissa Sertin sakin pomokoirana hypäten korkean aidan yli ja napaten naapurin tädiltä sapuskapaketin jakaakseen herkut kamujen kanssa. Saku ehti vauhdikkaan uransa aikana ihastuttaa monet ihmiset hankkimaan briardin itselleen palveluskoiraksi.

Sairaudestaan huolimatta Saku eli normaalipituisen koiran elämän, oikealla lääkityksellä ja sairasta sydäntä säästävällä pienellä fyysisellä rasituksella.

Olen omistanut kotisivuni Sakulle, joka on kaikkien chaccadoitten henkinen isä ja antaa luonteellaan minulle elävän mielikuvan siitä, millaisia briardeja haluan kasvattaa. Sakusta sain myös idean kennelnimeeni. Sakulla oli tapojeni mukaisesti monta lempinimeä: Sakke, Nakero, Naagerholm ja vielä Tsakkaduu, josta siis vääntyi kauniin näköinen mitään tarkoittamaton, mutta soinnikas ja minussa vahvoja tunteita herättävä sanapari ”Chaccado Briards”.

Kiitos Saku, että opetit viisaudellasi minulle kaiken koiraeläimen suuresta sydämestä, vaikka se sinulla olikin pipi.

Saku johdatti minut myös Ranskaan. Rodun tausta ja sille omistautuneet rodun kotimaan kasvattajat ja yksilöt alkoivat kaihertaa mieltäni yhä enemmän. Aloitin ranskan kielen opiskelut, ja postiluukusta alkoi tipahdella maaginen lehti ” Magazin Association du Berger de Brie”. Luin rodusta kaiken mahdollisen, etsin käsiini julkaisuja, kirjoja, janosin tietoa. Kunnes minun oli yksinkertaisesti pakko matkustaa Ranskaan tietoa ja pentua hakemaan. Tämä ensimmäinen ranskalaiseni, Eppu (Epsi du Moulin d´Eau), olikin alkusysäys elämääni mullistavalle rakkaudelle rotumme uljaaseen alkuperämaahan, sen kieleen, kulttuuriin, historiaan ja taiteeseen. Olen varma, että minussa virtaa pisara ranskalaista verta, sen verran lujaa juttu kolahti heti ensiaskeleilla ja paloni vain yltyi tutustuessani ranskalaisiin ihmisiin ja arvostamaani kasvattajiin. Tosin ranskalaista autoa en muutaman maanantaikappaleen jälkeen enää hanki.

Epun mukana tutustuin valitettavasti myös rotumme vitsaukseen, lonkkanivelen dysplasiaan. Epun elämä jäi lyhyeksi sen lonkaksi kutsuttujen torsojen pettäessä jalat alta, ja jouduin kyynelten saattelemana viemään Eppuliinin ennenaikaisesti Sateenkaarisillalle. Rankka kokemus herätti minussa myöhemmin halun taistella terveemmän koirankasvatuksen puolesta ja rakentaa oman kasvatustyöni perustan ehdottoman tutkitulle ja terveelle pohjalle.

Kiitos Eppu, lyhyen mutta väkevän elämän saimme yhdessä taivaltaa, sinä olet vahvin kaikista.

Ranskan lehteä lukiessani piirtyi erään kuvan kauniin fawnin nartun silhuetti mieleeni. Se edusti minulle terveyttä ja elinvoimaa, niin tasapainoisesti se kuvassa seisoi vahvoilla raajoillaan ja terveellä rakenteellaan. Sen kaula ulottui ylväästi taivaaseen, ja koiran koko olemus viestitti minulle tasapainoa, energiaa, luottamusta ja terveyttä –niin fyysistä kuin henkistäkin. Silhuetti alkoi liikkua mielessäni ja halusin palavasti tutustua tuohon maagiseen narttuun livenä ja soitin kasvattaja-omistajalle suunnitellakseni pennunhakua tämän nartun, Bambou de la Chaume du Bois Dieu:n emästä, joka oli noin upean ilmestyksen maailmaan synnyttänyt. Kasvattaja Mme Corinne de Brouwer ilmoitti minulle, että valitettavasti Bamboun emällä ei enää tehdä pentuja, mutta itse Bambou kyllä leikkii juuri pentujensa kanssa. Bingo –olin jo matkalla Alpeille Grenoblen lähelle. Tästä alkoi pitkä ystävyytemme, joka on opettanut minulle kaiken tietämäni rodusta ja kasvatustoiminnasta. Kauniita muistoja olen saanut kokea lukuisien legendaksi muodostuneiden ja omien koirieni taustalla olevien briardien kera.

Niinpä Bamboun poika Tarmo (Gnome de la Chaume du Bois Dieu) muutti Sakun kaveriksi kotiin. Tamppu oli taas ihan erilainen briardi olemukseltaan ja luonteeltaan. Se oli onneksi äärimmäisen taitava koiraeleiden osaaja ja joutui tietenkin vahvan Sakun kanssa eläessään olemaan vähintäänkin huomaamaton ja vähään tyytyvä laumanjäsen. Tarmo oli ihan spesiaali, monin tavoin.

Kiitos Tarmo, erilainen poikani, kiitos pikku viesteistäsi, jotka kertoivat vähäeleisesti uskollisuudestasi ja suuresta sydämestä kääriytyneenä muhkeaan karvavyyhteeseen.

Corinne kannusti minua myös kasvatustyöhön jakaessaan auliisti neuvoa ja tietoa rodusta. Kantanarttuni halusin eri suvuista, ja niinpä toin sijoituskoteihinsa asumaan mustan Riinan (Garine des Prince de Condé) ja fawnin Ronjan (Grace du Chateau Laroche). Riina synnytti kaksi Chaccado-pentuetta ja Ronja sen ensimmäisen vuonna 2004.

Matkan varrella toin myös ehkä kuuluisimman briardeistani Ranskan muotovalion arvon saavuttaneen Elton de la Chaume du Bois Dieu:n iloksemme. Elton oli kahden Chaccado-pentueen isänä. Ajatella, edelleenkin minut tunnistetaan legendaarisen Eltonin omistajana maailmalla, koira niitti paljon menestystä ja kunniaa näyttelykehissä ja jalostuskoirana, ja menestys jatkuu sen jälkeläisten myötä yhä edelleen. Hassua, miten saatan edelleenkin tunnistaa eltonilaiset monen sukupolvenkin takaa erityisen vahvasta päästä.

Äitini, briardihminen hänkin tietty, toi ystäväkseen ja talonvahdiksi Odessa de la Chaume du Bois Dieu:n, joka kantaa puita, kertoo puhelimen soittoäänestä ja avustaa monissa muissakin hommissa Pohjois-Karjalan vaaramaisemissa. Odessaa katsoessa silmäni lepää samalla tavalla kuin Bamboussakin.

Kasvatusvuosieni aikana en itse kisannut koirieni kanssa kuin pienimuotoisesti, joten kipinä sai hehkua aina vuoteen 2002 asti, jolloin Tarmo alkoi olla jo vanha koira ja olin muuttanut maalle, Savonlinnaan. Mitä ihmettä, minä vannoutunut urosihminen aloinkin haaveilla narttupennusta, jonka kanssa voisin uudelleen oppia koirankoulutuksen saloja. Olin muutaman vuoden koiraharrastustauon aikana ollut kuitenkin edelleen aktiivinen ranskanmatkaaja, ja tiesin jo kenet kultasista ”de la Chaume du Bois Dieu”- nartuista halusin pentuni emäksi. Rally oli se ”rustique”, ei mikään missityyppinen, mutta maalaismaisen vahva ja mieleltään vähän kapinallinen, taipumaton sovinnaiseen muottiin. Tällä mammalla on asennetta! Kun isä varmistui, lähdin tietenkin mukaan astutusmatkalle Belgiaan todistamaan uuden alun syntymistä, myös omalle kasvatusuralleni.

Sieltähän syntyi ”Tabula Rasa” tyhjä taulu tai uusi sivu elämässä, miun Taimi. Taimi on kaikki, mitä briardilta toivon: terve päästään, rakenteeltaan ja luustoltaan. Maailmalla Taikku on nimetty perin hulvattoman elämänasenteensa johdosta Miss Happy Attitudeksi – ja sen pentue oli tietenkin B Happy-pentue. Taimi johdatti minut uudelleen myös harrastuksessa ylittämään itseni ja aikaisemmat saavutukset. Se on ensimmäinen tottelevaisuusvalioni ja inttivalioni. Taimin kanssa opettelin jälkiharrastuksen ja aloitin etsintä- ja jälkikokeissa kilpailun haun lisäksi. Lisäksi Taikku on mamin lenkkikaveri, verenpaineentasaaja ja karvainen kallonkutistaja. Poutaman turva ja tarkka-aistinen vahti. Taimi Äpsinki Leskinen, herkiimätön ihme.

Eihän sitä kauaa jaksanut ilman kahta koiraa elää ja melkeinpä herätehankintana, todellisena ”Carpe Diem”-ajatuksella päätin hakea Taimille koirakaveriksi ja itselle mahdolliseen jalostuskäyttöön kahdesta mustasta vanhemmasta syntyneen erittäin mielenkiintoisen verenperinnön omaavan fawnin narttupentuloisen Railin, jota isoäitinsä mukaan myös Ralliksi kutsutaan. Ja sitä ralliahan on riittänyt. Raililla on aina joku projekti meneillään -se vaanii, loikkaa, haastaa ja hinkuaa, aina ja kaikkialla. Loistopakkaus tämä neiti Ralli Virkkunen!

Koiraharrastus CV
Chaccado-periaatteet
Matkakertomuksia
Artikkeleita jne.
Chaccado Success