Septembre, kuukausista paras
Tänäkin vuonna hyvästit Savon kauniille kesälle sujuivat erinomaisesti, koska syyskuuhun ajoittuu perinteisesti oman vuodenkierron ehdoton kohokohta, Ranskan Nationale d´Elevage. Se järjestettiin jo toisena vuonna peräkkäin samassa palveluiltaan toimivaksi osoittuneessa kaupungissa Vendômessa. Omaan matkaseurueeseeni kuului Kuopion Keikarin Chaccado Boute-En-Train´in eli Saken omistaja Taina, jolle iski edellisvuonna parantumaton NE kärpänen. Olipa huoleton olo lentää ilman koiraa SAS/Blue1:n siivin, vaikkakin edellisvuoden kauhukokemukset väkisinkin työntyivät silmäkulmiin. Nyt F Ch Taimi jäi luuta rouskutellen koti-Poutamaan Railin ja Elviksen kanssa Mikon hyvään hoitoon. Lentomatka sujuikin kuin huomaamatta päivittäessämme toistemme vauhdikkaita elämän käänteitä. Tainan kanssa ei tule suru puseroon ei...
Vastassa CDG:lla oli rakas ystävämme Corinne de Brouwer, ja pian matka jatkuikin pikaisen shopping piston jälkeen aina yhtä sykähdyttävälle Les Bois Des Entes tilalle. Tuttujen briardien lauma vastaanotti meidät riemukkaasti ja ilta kului rakkaiden ystävien Corinne, Jacquesin ja Chloén kuulumisia kuunnellen herkullisen aterian, viinin ja juustojen merkeissä.
Perjantaina matka jatkui sitten pelipaikoille, Vendômen tuttuun kaupunkiin, ja ensin tietenkin perjantain Corinnen ja Jacquesin järkkäämille illallisille, jonne saapui melkein 30 briardystävää. Suomalaistiimistä paikalla olivat lisäksemme Maiju ja Sini, sekä ihana hymyvauva Erin Pietari. Paljon naurua ja huulenheittoa, hyvää ruokaa pitkällä kaavalla ja yllätyksenä vielä Danielén synttärikemut. <br/>

Perin vauhdikkaan illan jälkeen maistui uni hyvin ja aamulla saimme shafööriksi 20 vuoden takaisen ystävän Catherine Revaultin, joka on jatkanut kasvatustyötään oman Eltonin jälkeläisillä. Tämän vuoksi seuraan huolella kennein sukupolvia eteenpäin. Elton esiintyy Catherinen sukutauluissa vielä melko lähellä, ja hänen kasvatissaan Dream of Bambou des Pitr´Engöelissa näkyy Eltonin"tavaramerkit" huomiota herättävä pää yhtä pitkällä kuonolla ja kallolla sekä vatupassisuora selkälinja . Elton oli muutenkin vahvasti mukana matkassani, koska Corinne oli teettänyt valiokasvattiensa omistajille fleecet, jonka briardbrodeeraukseen kuului yksilölliset järjestysnumerot valioitumisen ajankohdan mukaan. Omassani ovat numerot 3 ja 12; Elton ja Taimi. Hieman noottia tuli siitä, että omassa fleecessäni olisi pitänyt olla myös 1, eka kennelin tva.

Kansainvälistä briard humua
Ne:ssa oli lauantaina narttujen päivä, ja sunnuntaina areenan valtasivat urokset. Itse olin valmistautunut henkisesti kahden eri luokissa arvosteltavan nartun esittämiseen, kunnes huomasin, että selectinne kehässä tämä on mahdotonta. Niinpä pienien järjestelyjen jälkeen ystäväni Petra Jungin narttu Ricon tytär IPO1 Dhelia des Travailleurs des Barbus lähti toisen ystäväni Janan kanssa kehään ja itse valmistelin Catherine Ayen menestyksekkään narttutallin fawnin Baboo de la Chaume du Bois Dieun valmiiksi tositoimiin. Baboo oli ihanteellinen esitettävä; kaunis rakenne takasi sen, ettei asentoa seistessä juurikaan joutunut korjailemaan ja koira oli hienosti koulutettu juoksemaan löysällä hihnalla handlerin määräämää vauhtia. Osakseni ei sitten juurikaan jäänyt muuta kuin pokata tavoiteltu selectionne ruusuke ja kiittää Baboota yhteistyöstä!
Pääsin siis seuraamaan rauhassa narttujen lopputaistoja, joissa ilokseni ja onnekseni Dhelia voitti fawnien narttujen sertin. Petralla on vuoden aikana ollut paljon muutosta ja surua elämässään, joten Dhelian voitto meni ansaittuun osoitteeseen. Eikä vähiten siksi, että Dhelia on räiskyvän punainen, terverakenteinen, paimenliikkeinen kaunis pieni narttu. Bravo Dhelia! Mustissa nartuissa voitto meni hollantilaiselle Chienne Noir van der Boksenbergille, jonka kasvattajien Haazenien tinkimätön ja pitkäjänteinen työ rodun puolesta sai nyt kruununsa. Kovatasoisessa fawnien valioluokassa pisimmän korren veti virtaisa F Ch Adjamane de la Chaumes du Bois Dieu ja avoimet fawnit voitti Pavla Firlovan Viva la Diva Moravia Campanella. Mustien narttujen selectionne kehässä jännitin rystyset valkeina Railin äidin Una Storia Importanten suoritusta. Storia oli selkeästi erityyppinen valtavirrasta vahvan rakenteensa ja ison kokonsa johdosta, lisäksi kotijoukoissa jännitettiin haluaako arvon madame pitää typätyt korvansa pystyssä vai kaulaa pitkin....Storia päätti näyttää epäilijöille vahvat pitkälinjaiset liikkeensä ja diivaili korvansakin pytipystyyn, ja ruusukehan siitä tipahti. Samalla Storia teki omasta, Taimin ja Riesan emästä Rallystä elite arvoisen briardin. Myös ystäväporukkamme amerikkalaisvahvistus, of the Coastline kennelin omistajan Ellen J Meyersin fawn narttu Vogue of the Coastline aka Dela sai komean selectionne arvon. Kadehdittavan upea flaksi kävi Ellenillä muutenkin, kun hänen arpajaislipukkeensa vedettiin pääpalkinnon voittajana hatusta. Ellen pääsee Morzinen alppikylään viikon lomalle!
Ihan järjettömän hienon menestyksen jälkeen kiirehdimme hotellille pikapika ennen ABB:n illallisia. Tunsin suurta kiitollisuutta lukuisien vanhojen ja muutamien uusien ystävien keskuudessa. Jo lauantai osoitti myös järjestelyiden toimivuuden ja tapahtuman päävastuuhenkilö Catherine Aye ja muut järkkärit olivatkin silminnähden helpottuneita. Aurinko paistoi, ja tapahtuma-alueen yllä leijui erinomainen tunnelma. Pöytäseurueellamme riitti juhlan aihetta narttujen menestyttyä yli odotusten, vaikkakin pöytäkeskustelut riistäytyivätkin välillä ufoista aina vaeltamiseen. Hauskaa piisasi ihan hillittömälle kotimatkalle asti, kun Francois Teppaz-Missonin kanssa muistelimme menneitä ja erityisesti omia briardmaailman mokiamme ja ah niin kultaista 80-lukua...

Luonteita laidasta laitaan
Sunnuntaina mietiskelin luonnetestikehän äärellä rodun tasoa pk- ja tokoharrastajan näkökulmasta. Yksikään edellispäivän näkemistäni testatuista nartuista ei säväyttänyt (tosin useita en edes nähnyt), ja aika monta tosi surullistakin testisuoritusta seurasin. Usealla nartulla oli "elämä pelottaa" asenne kytketty päälle, ja taisi olla kytkin hitsautunut kiinni...Onneksi urosten testeissä näkemästäni pienessä otoksessa oli toivonkipinöitä ja jopa valopilkkuja! Taistelutahto (tosin koiraa leikitettiin vaan omistajan kanssa), toimintakyky, paukkuherkkyys ja palautuminen puolustusosion jälkeen olivat ominaisuudet, joissa syntyi valtavasti eroja yksilöiden välillä. Joka vuonna totean saman asian: hyväksytyn raja on mielestäni liian alhainen. Ja sen, että briardien luonteet eivät ole vähääkään yhdenmukaistuneet oman 20 vuoden Ranskan matkojeni aikana. Onko se sitten hyvä vai huono, on toisen keskustelun paikka, mutta onneksi Jacques antaa minulle vuosittain uskonvahvistuksen luennoimalla omasta briardihanteestaan, joka on hyvin liki sitä kuvaa, jonka itse haluan säilyttää kasvatustyössäni. Jacquesin taustahan on käyttöpuolella, hän on nuorempana kouluttanut ja kisannut pelastuskoiraharrastajana nin vakuuttavasti, että arvostukseni tätä tietojaan ja taitojaan ilolla jakavaa miestä kohtaan ei voisi olla suurempi. Jacquesin poika jatkaa isänsä jäljillä ring-maalimiehenä ja bpk-kasvattajana. Mutta kuten sanottu onneksi sain seurata myös hyviä ja nimenomaan BRIARDMAISEN hyviä koiria testattavan. Mielenkiintoista on päästä tekemään analyysiä tulosten valmistuttua. Kysyessäni toiselta testaajalta Christophe Bordeaulta näkemyksiä, vahvisti hän oman näkemykseni urosten tämänvuotisesta paremmasta tasosta kokonaisuudessaan. Nartun ja siten pentujen emän vaikutus pentuihinsa on perimän lisäksi niin ratkaisevaa, kun pennelit mallioppivat käytöstä ja imevät kaiken, myös epätoivottavat mallit, irti äideistään. Enpä soisi näkevän joillakin näkemistämme tilanteiden myötä lamaantuneista, paukkuaroista tai hermostuneista nartuilla teetettävän pentuja.

Jag Pot
Olin vakaasti päättänyt, etten tänä vuonna suostu esittämispyyntöihin urosten päivänä. Pidin pääni ja sainkin jonkin aikaa seurata keskittyneesti poikien edesottamuksia. Autoin tiimiä nuoren kolliaisen Cannibal Jag de la Chaume du Bois Dieun viimeistelyssä, Jagille haettiin selectionne arvoa vaikka tiedettiin sen olevan vielä nuoren vaaleassa turkissa. Upeasti liikkuva ja sulavalinjainen taboolainen nappasi kuitenkin ansaitun selectionne-arvon. Meidän hassuttelija, pallohullu riiviö, joka ei kotioloissa juurikaan hienostuneita piirteitään väläyttele.
Uroksissa seurasin kiinnostuneena tietenkin Faber-Castell von der Roten Hex´iä, joka oli valittu Taimin tyttären Bettyn (Chaccado Batula Rasa) sulhoksi. Tiina oli ketonut, että Bettyn juoksu alkoi, ja Fabin omistajalla Andrealla olikin tuoreita uutisia: Betty ja Fabi tapaisivat seuraavalla viikolla. Rakkaudellisissa tunnelmissa Fabi jyräsi itsensä railakkaalla tavallaan valiopoikien ykköseksi fawneissa, ja sai tietenkin raikuvat ablodimme! Mustien urosten käyttöluokassa esitetty komea Ikaika del Desperado sai oikeutetun sertin avointen urosten parhaiden ollessa omaan makuuni kovin raskaita, varsinkin liikkeissä. Pohjoismaistakin väriä nähtiin, kun kaksi norjalaista urosta Boss ja Willy esiintyivät ensin laatukehässä, luonnetestissä ja sitten loppukilpailuissa, selectionnissa. Juniori- ja nuorten luokissa esittiin myös lupaavia mieleeni jääneitä yksilöitä. Monen vuoden jälkeen sain siis tutustua uusiin itseäni kiinnostaviin uroksiin oikein usean yksilön voimin...vau!
Loppuhuipennus lähestyi, kun selectionne-tittelit oli saatu jaettua. Isokokoisessa kehässä oli melkoisen rankkaa juosta useampi kierros paahtavassa auringonpaisteessa, ja kipaisin Jagille vielä viimeiset vesihuikat Corinnen valmistellessa poikaa ja noiinpä Jacques lähti valloittamaan areenaa Jagin kanssa. Komeasti liikkuvan nuoren Arc´in Nou Noursetin olin bongannut jo UEBB:n näyttelyn Tikkasen Minnan kuvaamana, valaisevaa oli tavata poitsu livenä. Tuomarille tuntui tämä olevan vaikein valinta, mutta loppujen lopuksi Jag raivasi tiensä parhaaksi urokseksi asti. Allez Jag!
Erityisen iloinen olen siitä, että kasvattajapari sai tänä vuonna piiiiitkästä aikaa keskittyä oman kasvatustyönsä esille tuomiseen nimenomaan omien omistuksessa olevien yksilöiden osalta. Ranskassahan on jääviyssääntö, jonka mukaan tuomari ei saa esittää kuin omia koiriaan, ei kasvattejaan. Kun vielä Corinne on useana vuonna arvostellut tapahtumassa, ei heillä ole ollut mahdollisuutta tuoda täysipainoisesti kasvatustyötään framille. Taimikin joutui selectionne-vuotenaan vetäytymään serttitaistosta tuomarivalinnan vuoksi, mutta onneksi päätin kopasta onnea vielä seuraavanakin vuonna. Hyvin sain kiinni serttivoittajien ilosta, varsinkin espanjalaisen Mendin kohdalla...

Onnistumisia
Mendi ei viime vuonna keskeneräisenä saanut titteliään, mutta nyt espanjalaisuros oli valmistunut aikuiseksi ja ravasi kalkkiviivoille asti tavoitellessaan myös serttiä. Se jäi Jagin taakse, muta mutta...Jaghan oli jo saanut "ison" serttinsä kesän championnat-näyttelystä ja sen jälkeen myös muut valioitumisserttinsä. Niinpä vara-sertin voittajalle siirtyy piakkoin tämä tavoiteltu ruusuke, joka koristaa omaakin palkintohyllyä. Voi sitä riemua ja epäuskoisuutta, kun Mendin handleri ja omistaja asiasta kuuli. Jaoin riemun mielihyvin, tulihan mieleeni Elton, joka sai siirtosertin vastaavassa tiilanteessa Duc de Brionnerielta. Menin varta vasten seuraamaan Mendin mukavan omistajan reaktiota hänen kuullessaan vielä menestyksen päälle tulleesta bonuksesta ennen lämmintä onnitteluhalia. Kyllä loksahti suu auki ja silmät levahtivat selälleen ennen espanjalaista voitontanssia. Valioitumisen esteenä on vielä luonnetesti, jonka saa uusia. Mendin testipisteet eivät yllä excellent-tasolle, kuten ei myöskään championat:issa sertiytyneen Cilk des Monts d´En Crouzillen, joka tässä tapahtumassa sai reserven. Ranskan valion arvoon ei riitä pelkkä luonnetestin läpäiseminen, vaan pisteiden pitää olla erinomaisen kategoriassa.

Loistojärjestelyt
Viikonlopun suuriin voittajiin kuului taas Ranskan yhdistys ABB. Puheenjohtajansa Hervé Blassellen luotsaamana yhdistys järjestää vuodesta toiseen hienon tapahtuman, joka on ihan must useimmille eurooppalaisille kasvattajille ja harrastajille. Tuomareina toimineet Mme Comby, Mme Weber Lo Giago ja M. Jacoulot tekivät suuren urakan yli 200 koiraa arvostellessa. Lähes puolet koirista tuli muualta kuin Ranskasta, joten voi todeta tapahtuman olleen suurin kansainvälinen briardien jalostustarkastustapahtuma vuodessa. Suunta on ainakin syrjäisen kolkan Suomen kasvattajan näkökulmasta ihan perfekto, ikään kuin "markkinat" avautuvat yhdessä ja samassa paikassa vuosittain näkösälle, kun koirat ovat jo karsiutuneet terveyskriteerien osalta ja vain terveet rodun edustajat saavat arvon. Luonnetestien toteaminen omin silmin auttaa jalostusvalinnoissa, pelkät pisteet tuloskataloogissa eivät kerro yhtään mitään. Ja tietenkin pääsee itse tutustumaan yksilöihin, keskustelemaan kasvattajien ja omistajien kanssa.
ABB:lla oli myyntitiskillä erilaista briardsälää, ja käteen tarttui valurautainen "bienvenu" rotusilhuetti, joka koristaa nyt Poutaman ovea. Sain Maijulta kauniin Carpe Diem kiven, onnen amuletin Railin tuleville koitoksille. Merci Maiju! Ennen päivällistä levitettiin taas pöytä ystävyyden maljalle, yhdistys tarjosi suolaisia alkupaloja ja viiniä osallistujille. Ilmapiiri oli viikonlopun aikana aivan huikea, ja edellisvuoden floppailuista, tuomarille buuailusta tai toisten mollaamisesta kovaäänisesti ei ollut tietoakaan. Päin vastoin, kritiikkiä esitettiin myös, mutta rakentavassa hengessä ja järjestäjien pieni epätarkkuus valioluokan esittämisestä ennen selectionnea jätettiin kansioon "parannettavat asiat ensi vuodeksi". Kyllä rakkaus ranskalaiseen maalaisrotuumme saa ihmeitä aikaan, tätä tapahtumaa en jätä väliin jatkossakaan! Loppujen lopuksi saatiin sukupuolensa parhaat valituksi ja Winnie Haazenin Chienne sai kuningatar-kruununsa Jagin ollessa Jacquesin viemänä vsp.

 

Uusi sukupolvi tulossa
Tyytyväinen seurueemme matkasi Vendômesta takaisin Pariisin suuntaan, ja söimme vielä yhdessä matkalla Texelin isukin Hubert Pingretin seurassa, joka tänä vuonna uurasti ilmoittautumisien vastaanottamistiskillä, sihteerinä, tatuoitien tarkistajana ja palkintojen jakajana. Hubert on lisäksi armoitettu viinien asiantuntija ja viinikerhon puheenjohtaja, joten laadusta tinkimättä saimme paistatella hänen seurassaan ruokailuhetket. Tyytyväisin taisi olla Jag, joka oli tavannut tyttöystävän edellisvuoden tapaan heti tapahtuman jälkeen. Viimevuotisista helmistä Vivan kanssa olikin tapahtumassa unkarilainen Daulphin de la Tour Saint Genin sisarensa kanssa kotona odottaneen Dzarkawan sisarusparvesta. Ei tarvitse olla suuri ennustaja povatakseen tästä pentueesta seuraavia staroja.
Andrea, Jana ja koirat Fabi sekä Elynn vierailivat seuraavana päivänä katsomasssa Asta la Vistan pentuetta, ja sitä seuraavana päivänä sain viestin Bettyn onnistuneesta astumisesta. Näitä taimilaisia haluan käydä katsomassa Virossa muutaman kuukauden päästä, ja toivon jonkun yksilön löytävän tiensä myös Suomeen ja Chaccado-porukkaan! Villisti pyörittelin mielessäni tulevia sukutauluja ja mahdollisuuksia myös omalle Railille, taitaapa suunnitelma kypsyä useammallekin Chaccado-sukupolvelle eteenpäin pikkuhiljaa.

Rakkauden, muodin ja ilmiöiden Pariisi
Seuraa ennalta pyydetty pakollinen muotiosuus :) Tarkoituksenamme oli Tainan kanssa lähteä maanantaina sopivasti samaan aikaan Pariiisin eräässä Parc d´expositionissa oleville kauneus- ja terveysmessuille, mutta kuinka ollakaan jumituimme Champs Elyseelle. Niin paljon on tarjontaa ja ihmettelemistä Pariiisin muodin ja ilmiöiden pääkadulla, että päääsimme muutamassa tunnissa etenemään toista puolta ehkä 200 metriä useammassa tunnissa... Pysähdyimme shoppailemaan, kauhistelemaan huippumuoodin ökyhintoja, istuskelemaan viinille ja ihmettelemään katumuotia. Saimmepa osaksemme myös hetken ranskalaisessa rakkauden täyttämässä atmosfäärissä. Kyseessä oli omasta viehätysvoimastaan saletti tarjoilijamonsieur, joka jäätelöä tarjoillessaan taisi hurmaantua taidostani tilata kyseisiä mansikkatötteröitä :)

Katukuvassa näkyi naisten muodissa mitä upeimmat kengät eikä liian korkeita korkoja tunnetakaan näillä kivetyksillä. Legginssit ja piukat farkut pitävät pintansa, samoin minimittaiset hameet ja xl-olkalaukut. Tunikamallisia yläosia ja neuleliivejä näkyi paljon sekä kadulla että kaupoissa. Ja uuuh...olkatoppaukset tekevät tuloaan. Ääri-ilmiönä huomasimme avaruusmalliset yläosat vahvoine geometrisine ja hopeisine muotoineen. Tämän taidan jättää väliin. Taina tutkiskeli niin luontevasti Hilton-hotellissa koruvitriiniä että varakkaammman puoleiselle linnanomistajalle olisi nyt Ranskan poikaystävän paikka auki. Selvyyden vuoksi todettakoon, että kävimme Hiltonissa toiletissa :)

Á la prochane fois!
"Kotona" vimeisenä iltana nautimme vielä ihanan alppiteemaisen aterian ja juhlistimme viikonlopun menestystä. Teimme myös uusia suunnitelmia, ja seuraava matkani voikin olla vuorostaan hevosaiheinen, kun tammikuussa ravataan kuningasajo Prix d´Amerique. Ja kovasti haluasin myös lähteä keväällä tai kesällä regionale tapahtumaan oman nuorisjengin kanssa. Ehkäpä siihen avautuukin mahdollisuus. Matkani Ranskaan herättävät minussa paitsi briardajatusten vahvistumista, myös muun elämän suuntaamista. Jotenkin näen kirkkaammin asiat Ranskan antamasta perspektiivistä. Niinpä matkakertomukseni eivät jää tähän- seuraavaan kertaan, á la prochaine fois!

Vielä kaunis kiitos Tainalle matkaseurasta, toivottavasti pääsemme taas jakamaan tämän kaiken ensi vuonna -tai jo aikaisemminkin! Merci á Corinne, Jacques et Chloé pour tous! Felicitations elite Rallinette, sel Babuska, sel Jag le Roi!!

Ranska kutsuu taas
Koska Taimi voitti sertin Nationale d´Elevagessa, tiesi se samantien uusia matkustussuunnitelmia Ranskaan. Ranskan systeemin mukaisesti tulee ”arvokkaan” sertin (NE tai Championat de France) lisäksi saavuttaa loput sertit kansainvälisestä ja speciale briard näyttelystä, joita järjestetään 4 vuosittain ja joihin Ranskan yhdistys ABB määrää erikoistuomarit. Arvokkaan sertin saamiseen jälkeen on koiralla kaksi vuotta aikaa saada loput sertit, ennen arvosertin saamista saavutetut tulokset otetaan myös huomioon. Kävin v. 2005 Troyesissa nuoren Taimin kanssa näyttelyssä, ja sieltähän tuli inttinäyttelystä sertti. Yllättäen käsissämme oli siis kaksi kolmesta, ja tulevista speciale briard näyttelyistä aikataulullisesti ja tuomarien puolesta (sertit pitää olla eri tuomareilta) mahdollistui ainoastaan talvinen Bourges. Siispä matkaan.

Lauttaillen
Edellisen reissun kurjien lentokokemusten jälkeen lupasin Taikulle ettei sen enää koskaan tarvitse lentää lentokoneessa. Niinpä oli itsestään selvää, että lähdemme nyt autoillen ja niin varmistui myös se, että koko perhe Poutamasta pääsee mukaan Elvis-kisua lukuunottamatta. Matkasimme Helsingistä Travemündeen Finnlinesin rahtilautalla, ja pitkin Saksan autobahnoja pääsimme paljon ennen suunniteltua aikatauluamme Ranskaan, Pariisin itä-puolelle Des Bois Des Entesin maatilalle. Hyvät rakkaat ystävät Corinne, Jacques ja Chloé de Brouwer olivat vastassa koreasti katetun pöydän äärella. Aahh.

Bujaka!
Talon eläimistö oli hieman muuttunut, kun uusi pentu oli käynyt taloksi. Ihana vallaton Dzarkane (de la tour de St Genin) pentunen riekkui isänsä Jagin kaulassa ja viuhtoi pitkin tilaa pehmolelu suussaan. Ikävä tuli tietty omia Hineitä vaaveja, mutta Zarka antoi kyllä hyvää tukihoitoa vieroitukseen. Chloé tyttösellä on varsin vilkas mielikuvitus ja hän tykkää huvituttaa minua tempauksillaan ja itseään pyytämällä minua puhumaan ranskaa... Tällä kertaa Chloélta periytyi sanavarastoon mitään varsinaisesti tarkoittamaton sana bujaka, jota koko perhe ja näköjään jo ystäväpiirikin käytti, kun jokin asia ei ihan mennyt kohdilleen (esim. Zarkan pisut lattialla) tai joku asia meni ihan putkeen (kuten myöhemmin Bourgesissa...). Vaihtokauppana Mikko tarjosi Corinnen sanastoon lukkiutuneen hojohojo huudahduksen, joka kuulemma kuulosti suomalaisittain Lumikin seitsemän kääpiön puheelta. Muuten, tapasimme myös Lumikin matkallamme. Tottahan toki päivittäin rapsuttelimme ja juttelimme koirien lisäksi muiden tuttujen eläinten kanssa. Talon kukko on aamuintoiluineen jo legenda ja hevosten vienti ja haku laitumen ja tallin välillä kuuluu päivärutiineihin.

Villi Länsi ja muut Parisiin ympäristökaupungit
Päätimme pitää seikkailullisen loman. Eli emme haaveilleetkaan käydä Eiffel-tornissa, Seinen risteilyllä tai Champs Elyseellä, vaan maatilalta käsin teimme päiväretkiä omin päin autoille Pariisin ympäristökaupunkeihin. Senlissa ihailimme upeaa katedraalia ja linnaa, Claye Souillyssa teimme upeita kenkä- ja farkkulöytöjä, Chateau Thierryssä kävelimme mukulakivillä joen vartta, Meauxissa koimme ihka aidon ranskalaisen mielenosoituksen ja Verdelotissa pitää aina vierailla ihan legendaarisessa paikallisbaarissa. Siellä ei lämmitystä tunneta, vaan kamiina lämmittää ympärillä olevan henkilökunnan kortinpelaajat ja asiakkaat saavat värjötellä ränsistyneen kuppilan notkuvilla pöydillä, joiden ympärillä on kymmeniä erityylisiä varmaankin roskiksesta pelastettuja tuolin jämiä. Kuin aika olisi pysähtynyt.

Kunnon turistiolo tuli ainoastaan viettäessämme talvisen myrskypäivän Disneylandissä. Jonotimme 2 tuntia sisään värjöttelemään sateiseen teemapuistoon, mutta tunnelma lämpeni kyllä huippuunsa, kun sisällä puistossa ihmettelimme kuinka taidokkaasti pienen pieniä yksityiskohtia myöten teemapuiston eri kaupunginosat oli rakennettu. Neljästä erillisestä osasta valitsimme Villin Lännen (Frontierland) ja saimme kyllä kokea ihka aitoa Villin Lännen menoa, kuin olisi itse ollut mukana aikakauden elossa ja menossa. Erityisesti mieleen jäi vuoren sisällä ja reunoilla vauhdilla kulkeva vuoristorata, jonka huima meno saa vieläkin pöksyt tutisemaan. Varsinkin se kohta, kun juna jumittuu raiteilleen keskelle pimeää tunnelia ja tunnelin katto alkaa vähä vähältä sortua päälle...Disneylandissä voisi kyllä viettää useammankin päivän, jos vaan pääsylipun hinta olisi pienempi ja jonot paikasta toiseen huomattavasti lyhyempiä.

Soldes soldes soldes
Pariisin alkuvuoden alennusmyynnit vetelivät viimeisiä viikkojaan. Meille se tiesi -50-70% alennuksia! Onneksi Mikkokin viihtyy vaate- ja kenkäkaupoissa, tuli näet useampikin boutique kierrettyä. Ajatelkaa, upeita saappaita ja kesän korkkareita vaan hassulla kympillä parilla. Ja miksi ihmeessä ranskalaiset farkkumerkit eivät koskaan päädy Suomen hyllyille... Vaatteiden, kenkien ja korujen paratiisi tämä Pariisi. Kävin taas myös kampaajalla, mutta edellisen radikaalin muutoksen jälkeen tyydyin päässäni jo olevaan väriin ja tyyliin. Chloé sen sijaan räväytti leikkuuttamalla pitkän tukkansa ihan lyhyeksi. Chloésta tulee isona tanssija ja laulaja, ja tuollainen tukka on chic noissa ammateissa. Niinpä Chloé 12-vee päätti varautua tarpeeksi ajoissa, enkä pätkääkään epäile kyllä tämän tytön läpimurtoa jonain päivänä!

Sukulaisia
Railille Ranskan matka oli ensimmäinen laatuaan sitten pentuajan. Lautalla se käyttytyi joten kuten siivosti, vaikkei aluksi tohtinut tehdä pisuja tai kakkoja ”sisälle” kannelle. Lopulta tuli sitten niin kova hätä, että pakko oli antaa periksi ja ladun avauksen jälkeen Rallin suksi kulkikin liukkaasti. Syntymäkodissaan se käyttäytyi kuin kotonaan, juoksi villisti pitkin laajoja peltoja, haukkui määrätietoisen varoittavasti portista sisään tulevat (mm. talon isännän Jacquesin...) ja oli kaikin puolin rustic, maalaistyttö... Iltaisin se sitten kaikkensa antaneena uupui syvään ihanaan uneen poikittain yläkerran huoneemme parisänkyyn ja koki olonsa erittäin tyytymättömäksi, kun joitui illallisviinin ja juustot nautittuamme siirtymään sängyn viereen matolle koisimaan. Aamuisen kukon hälytysääneen se vastasi urahtaen ”etsä helttapää tajuu et meillä tykätään lomalla nukkua pitkään”. Saksan puolella hotellikäyttäytyminen oli moitteetonta, mutta jalkakäytävällä ahtaudessa harmittelin kyllä, etten ole opettanut sille kunnon citytytön tapoja sipsutella Taimin tavoin asfaltilla... pää kenossa keuhkot rahisten sen täytyy vetää aina uusia ja uusia hajuja kohden.

Kuohuva Bourges
Matkan varsinainen päätarkoitus lähestyi vääjäämättömästi vaikka yritin sen aktiivisesti unohtaa Ranskan hajujen, makujen ja tunnelmien äärellä. Valmistelimme Taimin huolella edellisenä iltana, ja sain viime vinkit myös turkinhoitoon tulevaisuutta varten. Pitäisköhän pitää jollakin Chaccado-leirillä turkinpesutalkoot uusin tuottein ja tyylein. Alan experttinä toimii vanha ystävää, Francois Teppaz-Misson, joka on kokeillut menestyneillä tiibetinterriereillään shamppoot, hoitoaineet ja pesutyylit jakaen auliisti tutkimuksiensa tulokset. Halusin esittää Taimin viimeisen päälle eleganttina, turkki karheana mutta kiiltävänä, jakaus suorana ja koiran parhaat puolet esiin nostaen. Francois kävi vielä ennen kehään astumista varmistamassa, että olin muistanut kaiken. Corinne muistutti, että keskity nyt vaan omaan suoritukseen muiden tuloksista välittämättä ja kuin piste iin päällä kävi Chloé hieman pöllyyttämässä Taimi päätä antessaan sille onnen pusun ennen kuin astelimme kehään.
Paikalle olivat saapuneet kannatusta antamaan muitakin ystäviä, Corinnen äiti, Catherine Aye, Mme ja M Larue... Kiitos ystävät Ranskassa ja Suomessa, kun olitte hengessä niin vahvasti mukana!

Kehän ulkopuolella Mikko rykäisi kerran ja Taikku ryhdistäytyi kauniiseen asentoon arvostelua varten. Tuomarina toiminut Hervé Blasselle kiersi tyylikkäässä tummassa puvussaan ja lakerikengissä special de briard näyttelyn arvoa korostaen koiraani ennen kuinsaapui luoksemme, tutki koiran läpikotaisin ja lausahti: ”Quelle belle femelle”. Ainoana käyttöluokan narttuna Taimi sai excellentin ja voitti luokkansa.
Sertistä saapui kehään kisaamaan muiden luokkien voittajat. Nimiä en silloin tiennyt, koska olin todella osannut keskittyä vaan meidän osuuteemme. Juoksukierrosten jälkeen haki tuomari cac ja rcac pallin pyytäen koirakkoja jatkamaan liikettä. Sieltä sitten napattiin Taimi ensimmäisenä serttisijoille. Se oli siinä! Taimi on Ranskan muotovalio!!
Tällä kertaa jaksoin pienen tuuletuksen jälkeen koota itseni vielä kisaamaan parhaan mustan nartun kanssa CACIBista. Taimin esiintyminen vaan parani loppua kohden ja saimme tuomarilta myös CACIBin, joka tosin tulee siirtymään varaCACIBin voittajalle Taimin ollessa jo kansainvälinen muotovalio. ROPiksi nostettiin musta jo Nationale d´Elevagessa menetynyt uros Arko des Campagnards de la Valette, komea poika. Oloa voi kuvailla lähinnä juhlavaksi serttilappu kädessä. Kehän jälkeen sai Taimi kiitoksen ison juustolautasen muodossa. Epäilenpä, että jatkossa saamme nähdä vieläkin ryhdikkäämpi Taikku niissä kehissä, joihin enää osallistumme.
Ranskan yhdistys tarjosi kaikille osallistujille juustoja, naksuja ja pähkinöitä sekä shamppanjaa VIP-tiloissa. Onnitteluja sateli joka suunnalta ja Mikko haki arvostelulipuketta vastaan valtavan voittopokaalin kainaloonsa.

Ranskan näyttelyissä ei pääsekään drive-in systeemillä poistumaan kehän jälkeen vaan odottelimme pitkän päivän näyttelyhallissa. Minulla oli siis hyvää aikaa käydä myyntikojuilla katsastamassa valikoimia ja tekemässä tuotevertailuja. S eurasin myös kiinnostavien muiden rotujen arvostelua, lähinnä ranskalaiset muutkin paimenet ovat sydäntäni lähellä. Ja tietenkin Francoisin tiibetinterrierit!

Kotiin haikein mielin
Lähtöpäivän aamuna saimme napattua vielä muistokuvat äideistä ja tyttäristä eli Taikusta äitinsä Rallyn ja Railista äitinsä Storian ja isoäitinsä Rallyn kanssa. Corinnella oli kyynel silmäkulmassa ja minulla pala kurkussa, kun hyvästelimme ja totesimme samalla, että taitaa olla nyt Taimin viimeinen reissu Ranskanmaalle. ¨ Lisäsin Corinnelle kuitenkin, että tämähän tietää vaan sitä, että kasvattajan pitää tulla valiokasvattiaan tapaamaan Suomeen useammin!
Kyllä täytyy vaan ihmetellä Corinnen ja Jacquesin taitoa leipoa näitä valiota vuodesta toiseen; kaikki alkoi ihanasta kultakutrista Bambousta, jatkuen sisaruksiin Eden ja meidän Eltoniin, usean terveen ja kauniin yksilön kautta aina nykyajan Talismanikiin, Adjamanteen, Uniquesiin. Taimi on kasvattajapariskunnan F Ch # 13! Ja kuvitella, Rallyn ensimmäisessä pentueessa on nyt kolme Ranskan muotovaliota. Enpä tiedä, onko toista moista pentuetta olemassakaan: Tabula Rasa, Texel ja Toutempoil.
Kiitos Rallinette, upea pikkunarttunen, joka edelleen räiskähteli kotitilallaan. Jotkut ovat vaan taipumattomia ja saavat muita enemmän.
Kiitos tyttärestäsi Taimista, joka on antanut meille niin uskomattomia kokemuksia ja sellaisia saavutuksia, joista en silloin 6 vuotta sitten osannut unelmoidakaan.
Ja kiitos Taimille, jonka kanssa kaikki saavutukset ovat tulleet jotenkin helposti ja ilon kautta. Arvostukselleni ei löydy sanoja katsellessani nyt mummi Taikkua makoilemassa tyttärenlapsiensa kanssa kylki kyljessä.

Heviä Suomesta
Taas oli aika matkata briardvuoden kohokohtaan Ranskan jalostustarkastustapahtumaan. Sain parasta mahdollista matkaseuraa, kun Taina Kuopiosta pakkasi kamppeensa Caddyyn ja pääsimme pikataipale ykköselle Savonlinna-Tuusula. Koirista mukaan lähti vanha ranskanmatkaaja Taimi, jonka olin ilmoittanut serttiluokkaan näyttelyyn, kilpailevien koirien esikokeeseen csau:hun ja tottelevaisuuden evl-luokkaan. Alkuloma sujui tutusti Taimin kasvattajien luona Pariisissa kuulumisia vaihdelleen, ja tietenkin upeiden Jacquesin valmistamien aterioiden parissa. Shoppaillakin kerkesimme, niin paljon että saimme molemmille HEAVY merkinnät matkalaukkuihin takaisintulomatkalla...

Iloisia jälleennäkemisiä ja juustoja
Tämän vuoden Nationale d´Elévage järjestettiin 18 000 asukkaan vilkkaassa Loire-joen halkaisemassa kukkaiskaupungissa, Vendômessa. Kaupunginisät olivat antaneet Ranskan yhdistyksen 20-vuotisjuhlan kunniaksi käyttön erinomaisen nurmialueen, joka normaalioloissa toimii camping-alueena. Saavuttuamme kaupunkiin tapasimme heti Taikun velipoikien omistajat M. Hubet Pingretin ja M. Christophe Bordeaun. Ihana oli tavata ”veljet”! Pian tapasimme Suomesta pitkän matkan ajaneet Ulla-Main ja Timon ja hetihän saimme nauruvaihteen päälle. Illallisseurueeseemme kuului myös pieni musta briardtyttö, Maunon sisko Datcha, jonka omistaa Miquignonin perhe ”les Bergers du Tiocan”-kennelistä. Ranskassa on hieno tapa sallia koirat joka paikkaan, eikä Datchakaan ollut ravintolan ainoa koira-asiakas. Näin sosiaalistaminen tapahtuu ikäään kuin itsestään, pentunen vain otetaan ihan joka paikaan kun ei tarvitse miettiä, onko se sallittua vai ei. Datcha oli aivan valloittava briardin alku, kuin tamperelaistunut veljensä Mauno. Itse illallinen, wow...illallisen kruunasi juustotarjotin ja mieleenpainuva juustojen tarjoilu. Tästä nousikin sisäpiirisssä suurta hilpeyttä pitkin viikonloppua heitetyt ”juustomies” sketsit.

Vielä on kesää jäljellä
Säätiedotus oli lupaillut Vendômen seudulle epävakaista ja kylmähköä säätä. Pariisissa oli torstaina ihana kesälämpö ja mittari kipusi jopa 30 asteeseen. Kylläpä lämpö hellikin Suomen kylmänkosteän kesän jälkeen ihoa ja mieltä. Ja toivomuksemme toteutui säätiedotuksen vastaisesti, näyttelypaikalla aurinko kurkisteli poutapilvien seasta juodessamme aamukahvit ja nauttiessamme croissantit.

Seurailin ensikertalaisen Tainan ilmeitä koirien valuessa paikalle. Aluksi Taina kommentoi lähes jokaista sisääntulijaa, sitten ilme muuttui ihmetteleväksi ja lopulta epäuskoiseksi. Onko tämä tottakaan, näin valtavasti oman rodun edustajia samassa paikassa! Taina sanoikin jossain vaiheessa ihmettelevänsä, miksei ole aikaisemmin 15-harrastusvuotensa aikana osallistunut NE:hen. No, ehkä ensi vuonna oman koiran Saken kanssa?! Löysipä Taina Saken kaksoisolennonkin, Barouckin, joka sai lopulta cotation 3 arvon, koska väri ei ollut fawnilla vielä valmis.

Lauantain tapahtumat alkoivat parin tutun koiran Bilma ja Callia de la Chaume du Bois Dieun, esittämisellä. Callia on Railin sisko, ja oli kiva tutustua paremmin omistajaperheeseen, joka oli kasvanut viime näkemästä pienenllä vaavelilla. Callia oli matalampi kuin Raili on, luustoltaan erittäin vahva narttu, joka liikkui kauniisti ihan pikaoppimäärän treenillä ennen kehää. Turkiltaan nuori sisko oli myös jo valmis, ja kerroin omistajille meidän ”hopeaoravasta”. Joopa, Rallin kanssa ei näihin kehiin ole asiaa vuosiin, mutta villikkorinsessan kanssa on paljon muuta mukavaa puuhaa tiedossa. Callia sai oikeutetusti excellentin M. Jacoulotin arvostelussa. Callia saikin oikein suomihandlauksen, kun loppukehisää Ulla-Mai astui remmiin. Myös luonnetesti oli mennyt odotetun hienosti läpi, hyvä Callia!

Luonnetestit olivat siis myös käynnissä pitkin viikonloppua. Viimevuosia vähemmän pääsin nyt seuraamaan testiä, mutta muutaman aivan erinomaisen ihastuttavalla luonteella varustetun yksilön bongasin. Ja tyytyväisenä totesin myöhemmin näiden yksilöiden pärjänneen myös laatuarvostelussa. Valitettavasti Ranskan rotumestaruus agilityssä oli peruutettu tuomarin sairastumisen vuoksi, olisin niin miellläni nähnyt tositoimissa Noun du Lur´Yanoun, jo 10.5-vuotiaan kolminkertaisen Ranskan mestarin

Siirryin Tainan kanssa jännittämään Leppäkorpien ihanan Putte-pojan (Catweazle aux Pattes Velues) paimennustaipparia. Putte heräsi hommaan jo ilmoittautumisvaiheessa seuraten silmä kovana määkijöiden liikkeitä edellisen koiran suorittaessa koettaan. Niinpä Putte oli henkisesti lämmitellyt itsensä valmiiksi ja tehokkaasti se alkoi kiertää lammasaitausta. Tuomarina tänäkin vuonna toiminut M. Pierre Legatte halusi nähdä koirista myös ohjattavuuden eli toimisen ”paimenen” käskyjen alla. Hän opetti Putellekin kääntymisen ja pysähtymisen sauvan avulla. Hän kertoi, että on edullisempaa koiralle, ettei se testiin tullessaan ole saanut juurikaan tottelevaisuuskoulutusta ohjaajalta, koska se helpommin lähtee tuolloin kysymään apuja ohjaajalta eikä toimi intensiivisesti lammaskatraan liikkeiden ja paimenena sauvan mukaisesti viettiensä ohjaamana. Hän kertoi käyttävänsä mahdollisimman vähän ääntä, mutta jokaisen seuraamamme koiran kohdalla kuultiin kyllä pärinää ja kehoituksia. Putten taippari oli selvä ja se kesti hyvin vähän aikaa -hyväksytty CANT! Onnea hienosta paimenbriardista Ulla-Maille ja Timpalle!

M. Legatte teki paimennuksen välissä myös CSAU (Cerificat de Sociabilité et d´Aptitude à l´utilisatition) kokeen, mikä on portti jokaiselle käyttö- tai tottelevaisuuskokeisiin haluavalle koirakolle. Kokeessa testataan koiran sosiaalisuutta sekä ihmisten että vieraiden koirien kanssa ja tehdään tottelevaisuusliikkenä lyhyt paikallamakuu ohjaajan poistuessa näkösuojaan. Taimi suoritti CSAUnsa rutiininomaisesti excellent-arvosanalla. Niinpä saimme menolipun seuraavan päivän tottelevaisuuden evl-luokkaan.

Sitten olikin aika hieman hengähtää. Keskustelin Maunon kasvattajan Mme Baronin kanssa. Olen lukenut ranskaa nyt hieman tiiviimmin ja miten iloinen olinkaan voidessani käydä ranskaksi (tosin tönkkökielellä) keskustelun henkilön kanssa, joka ei puhu kuin äidinkieltään ranskaa. Mme Baron on ihan idolini, niin elegantti ja siro ranskatarnainen. Ihailen yli kaikenMme Baronia ja ABB:n käyttöjaoksen puheenjohtajaa Mme Pfeffercornia pettämättömän tyylitajun, naisellisuuden ja arvokkuuden vuoksi. Kerrassaan ihastuttavia madameita molemmat.

Perhosten hyörinää
Lauantaina arvostellut ja excellentin saavuttaneet nartut kokoontuivat loppukilpailukehään jännityksen pikku hiljaa tiiivistyessä päivän huipennukseen. Ensin jännitimme Putten menestymistä junnupoikien luokassa. Ulla-Main tyylikkäästi viemä Putte, jonka kaunis punainen väri säteili kilpaa auringon kanssa, sijoittui hienosti luokassaan neljänneksi.

Sain mustissa nartuissa esitettäväksi pippurisen Nalan eli ystäväni Catherine Ayen Unchained Nala de la Maisons de Suzien. Nala oli jo saavuttanut cot 3:n aiemmin, joten skabasimme vain selectionnée arvosta. Onneksi minulla oli aikaa harjoitella vilkkaan nartun kanssa ennen kehään menoa, sen verran railakasta esiintymistä koira esitti erityisesti liikkeissä. Yhteinen luottamus syntyi ja Nala keskittyi loppujen lopuksi hienosti ravaamaan, välillä pystyin jopa esittämään nartun täysin löysällä hihnalla ilman pomppimis- tai vetämisepisodia. Nala oli hyvässä turkissa huolimatta pentueestaan, joka oli lähtenyt maailmalle vasta muutamaa kuukautta aikaisemmin. Loppujen lopuksi olimme siinä joukossa, joille kuullutettiin ilouutinen selectionne-arvosta! Hyvä Nala, pikkuinen mustapippuri! Onnea Catherine! Tämän pippuripakkauksen olisin halunnut piilottaa matkalaukkuuni...

Perhoset alkoivat hyöriä vatsanpohjassa, kun kehään kuulutettiin fawnien narttujen selectionne valinnan jälkeen sertistä kilpailevat avoimen- ja käyttöluokan nartut. Olin jo tietenkin tietoinen mahdollisista kilpakumppaneista, ja tiesin, että Uky-Morine des Terres Grasses ja Baccus des Plaines de Brotonnea vastaan emme pärjää ainakaan värillä, joten peliin on pistettävä kaikki lavasäteily. Toko tiesin muiden heikkoudet Taimin vahvuuksiin nähden ja toivoin sydämestäni, että tuomarina toiminut M. Patrick Jacqoulot juoksuttaisi meitä paljon ja tutkisi myös purennan, silmien värin ja erityisesti turkinlaadun. Rakenteellisesti näissä nartuissa ei huomautettavaa juurikaan ole, joten valinta jäisi edellä mainittujen yksityiskohtien varaan. Ja mitä tekikään Taimi! Se ravasi uskomattoman kauniisti ja vastasi pitkällä kaulalla tyylikkäästi Tainan ja Ullla-Main avustukseen kehän ulkopuolelta. Tuomari lähestyi tutkimaan juoksutusten jälkeen vielä purennat, silmät, kuono-osan ja turkinlaadun, jee....sitten taas juostiin eikä Taimi osoittanut minkäänlaista väsymyksen merkkiä vaan paineli kuin ranskalainen luotijuna kehää ympäri. Sitten M. Jacoulot nosti sormensa pystyyn kohdallamme: premiere! En ollut uskoa sitä todeksi, voitimme luokkamme.

Nopeasti palkintosäkki tiimin hoiteisiin ja jatkoimme kehässä seuranamme avoimen luokan ykkönen ja kakkonen sekä käyttöluokan kakkonen. Alkoi SE hetki, taistelu briardvuoden odotetuimmasta ja himoituimmasta sertistä sekä varasertistä. Vain Nationale d´Elevagesta ja kevään Championaat de France-näyttelyn sertillä saa koiran muotovalioksi muiden vaatimusten täyttyessä. Niinpä Ranskan muotovalioita tulee vuosittain vain hyvin vähän, yleensä 1-4 kpl, koska tämän tärkeimmän sertin voittomahdollisuuksia on niin vähän ja kaikki parhaat ovat tietenkin sitä tavoittelemassa. Minun päässä oli jo kilahtanut enkä edes nähnyt muita kehässä olevia kilpakumppaneita, keskityin täysillä Taimiin eli yritin pysyä sen perässä juostessä ja annoin sille rauhan etsiä oma tasapainoinen asentonsa seistessä. Koirat seisotettiin juoksukierroksen päätteeksi ja tuomari pyysi vielä meidän lisäksemme toista koirakkoa juoksukierrokselle. Aapuuvaa miten hienoa, varasertti on todennäköinen, muistan ajatelleeni. Juostessa tuomari osoitti sormella kohdallamme ykköstä, mutta oli sijoittunut varaserttipallin kohdalle. Pysäytin Taimin ja olin hetken epätietoinen tilanteesta. Tuomari toi toisen koiran rcac-pallin kohdalle ja hups...putosin! Hetkeen en muista mitään, kun halasin Taikkua, joka lipaisi pikaisesti poskelleni valuneen kyyneleen. Onnen ja ilon kyyneleen: Taimi voitti Nationale d´Elevagen sertin!

Parasta narttua valittaessa pistimme parastamme, mutta yksimielisesti jo aiemmin valioitunut kuvankaunis Mme Annie Taboutadin kovatasoisesta kasvatustyöstä huipulle noussut Viva-Rosa de la Tour St. Genin nostettiin oikeutetusti parhaaksi nartuksi.

Onnea voittajalle, felicitations Viva!

Mikä fiilis oli kävellä autolle onnitteluiden saattelemana hieno valtavankokoinen pokaali ja ”des Campagnards de la Valette” kennelin parhaalle käyttökoiralle lahjoittama rotusilhuetti kainalossa. Palkintoruokasäkit lahjoitinkin shaföörinä meille koko viiikonlopun toimineelle Hubertille viime vuoden voittajalle Taikun velipoika Texelille tuliaisiksi. Hubertillä riitti totutusti hermorakenne odotella kahta suomalaisnaista, jotka tulipalokiireessä laittoivat itsensä illalliskuntoon Hubertin odottaessa hotellin pihalla autossa. Suitsait meikit ja puseron vaihto, sekä vielä pikkuiset yhteiset onnentirautukset huoneessa Tainan juhliessa kanssani vähintäänkin yhtä syvällä tunteella. Taimi sai tietenkin juoda vetensä suoraan palkintopokaalistaan, suuren maailman tyyliin.

Longue vie à ABB!
Sain todellakin juhlia Taimin serttiä parhaissa mahdollisissa olosuhteissa, kun illastimme Ranskan yhdistyksen Association de Berger de Brien 20-vuotisjuhlassa. Satapäinen kasvattaja- ja harrastajajoukko ympäri maailmaa oli saapunut paikalle, ja sain pöytäseurueeksi suomalaistiimin lisäksi Taimin pentueen isän omistajan Petran sekä ranskalaisia ystäviä ja tuttuja. Söimme upaen kuuden ruokalajin aterian briardetiketillä varustettujen viinien kera ja tietenkin tarjosin ystäväjoukolle ja Taimin kasvattajalle kuoharit serttivoiton kunniaksi. Yhdessä muistimme kiittää Taimin äitiä Rallyä uskomattomasta saavutuksesta: samasta pentueesta Voodoon kanssa kaksi ranskan muotovaliota ja yksi, jolla nyt on kaikki mahdollisuudet tähän kaikkein arvostetuimpaan valionarvoon, Ranskan muotovalioksi. Muistelimme myös Eltonia, ensimmäistä Ranskan valiotani, ja kippistelimme muillekin jo koirien taivaassa paimentaville rakkaille koirillemme sekä päivällä hienosti esiintyneille ranskanpaimenillemme. ABB:n puheenjohtaja piti tunteikkaan puheen, jossa kiitti kaikkia NE:n onnistumiseen osallistuneita ja jakoi kukkia ydinhenkilöille. Erityiset kiitokset sai Catherine, joka pyyteettömästi työskenteli ympärivuorokautisesti tapahtuman eteen. Bravo Catherine! Kyllä Ranskassakin pieni mutta aktiivinen joukko vuosittain saa aikaan tällaisen suurtapahtuman, kun halua vaan on. Vain kouralllinen ihmisiä oli esimerkiksi purkamassa kehiä tapahtuman jälkeen, mukana myös tuomareita. Ja kaksi suomalaista :)

Suomen Briard ry oli myös huomioinut hienolla tavalla Ranskan juhlivaa yhdistystä, ja sain ojentaa yhdistyksen lahjoittaman kauniin lahjan yhdistyksen monivuotiselle puheenjohtajalle Hervé Blassellelle.

Voici venu le temps de célébrer les 20 ans de l´ABB. Avoir 20 ans, c´est être plein de force et d´energie, mais aussi avoir acquis un peu d´expérience. L´ABB, son comité et ses eleveurs ont toujour été présents pour le club et les éleveurs finlandais. Par ce présent à monsieur le Président Hervé Blasselle, nous souhaitons vous remercier tous, du fond du coeur. Et souhaiter de longues et belles années à l´ABB. Long vie á l´ABB!

Ring 2:n stara
Sunnuntai aamu tuli liian aikaisin muutaman nukutun tunnin jälkeen. Tiukka aamukahvi kuitenkin ravisti viimeisetkin unihiekat silmistä ja jo kahdeksalta olimme Tainan kanssa taas pelipaikoilla. Aamupäivän aikana kisattiin ringissä rotumestaruuksista. Suuri suosikkini oli tietenkin Taimin toinen veli Toutempoil ”Voyou” de la Chaume du Bois Dieu Christophe Bordeaun kanssa. Voyou on jo lopettanut uransa, mutta hieman keskenkuntoisena osallistui vielä viimeiseen kokeeseensa ring 2:ssa. Voyou satuttti hieman jalkaansa raskaassa pystykiipeämisessä, mikä ei kuitenkaan vienyt puruosuudesta voimaa yhtään.
Miten silmäni rakastaakaan tätä koiraa ohjaajineen... Koska en voi kieltäytyä Christophelta mistään, lupasin esittää Voyoun myös valioluokassa näyttelyssä, vaikka olin vannonut keskittyväni sunnuntaina vain katsomiseen ja Taikun tokoon.

Etanatokoa
Seurailin aamupäivällä urosten arvosteluja jonkin aikaa, mutta puolenpäivän jälkeen oli jo aika siirtyä valmistautumaan tokon evl-luokkaan, jossa kisattiin Ranskan rotumestaruudesta. Onneksi olin ollut silmä tarkkana jo aamupäivän aikana urosten suhteen, koska aloin jo olla tokokehän äärellä epätoivoinen alempien luokkien arvostelun hartaudesta, ja kehien rakentamisen pituudesta luokkien välillä. Todella hidastempoista. Kun laji on Suomessakin joskus hitaasti etenevää, ei sitä voi verratakaan Herra Rivieren harrastamaan pikkutarkkuuteen ja hitauteen. Argh, sivu suun menivät fawnien urosten selectionne-kehän valokuvaaminen, aloin jo puhkua raivoa odotellessani odotellessan odotellessani...ja tokokehän laidalla piti tosiaan pysyä. Kaiken lisäksi miniulle valkeni varsin nopeasti, että Herra Riviere ei ole arvostellut kansainvälisissä kisoissa, vaan tausta on nimenomaan ring-puolella.
Taimi teki iloisen suorituksen omalla tasollaan, mutta esimerkiksi seuraamisen kontaktista rangaistiin; lujaa ja joka liikkeessä... Samoin tekemäni käännökset ja askelsiirtymät olivat ranskalaisen tulkinnan mukaan arvosteluohjeen vastaiset. Joopa joo...Selkeitä liikevirheitä teimme kauko-ohjauksessa ja tunnistusnoudossa, missä varmasti näkyi harjoittelemattomuus koska olemme reenineet puolen vuotta pk-tottista. No ainakin nautittiin kehässä kaikesta huolimatta ja saatiin isot aplodit yleisöltä ja kehätoimitsijoilta. Petra oli Ricon ja Dhelian kanssa myös seuraamassa suoritusta, suurkiitos Petralle kuvista. Thanks Petra for pphotografing our obedience trial!
Taikku otti myös kaiken saamansa huomion vastaan ja hyöripyöri kehästä ulos kehuja kuulemaan ja päivän ruoka-annoksen ääreen. Tyytyväinen olin myös siihen, että ymmärsin liikkeenohjaajan ohjauksen ranskan kielellä. Tai ainakin luulin ymmärtäväni ;)

Korvista spekulaatiota
Fawnien urosten serttivoittaja oli tempperamenttisella esiintymisellään ja koko päivän olemuksellaan vanginnut katseeni. Faber Castell von der Roten Hex oli myös hieno esimerkki siitä, miten se oikea ”look” syntyy typpäämättömilläkin korvilla. Kovin moni koira sai tyytyä pelkkään excellent-arvioon korviensa epätäydellisyyden vuoksi. Ja yllättävän paljon näkyikin teriierimäisiä eteenpäinasettuneita, korkeallekiinnittyneitä ja päistään luppia korvia. Huijj, briardin ilme kyllä muuttuui täysin. Tuomarit olivat pitäneet pikapalverin lauantaina havaittuaan korvaongelman laajuuden ja päättivät olla tiukkoja korvia arvostellessaan. Minusta linjaus kuulosti ihan järkevältä, muuten useiden vuosien päästä rodussa oltaisiin vielä isommissa ongelmissa. Koska rotua on Euroopassa typistetty niin kauan, ei korvien jalostuksesta ole tarvinnut juurikaan huolehtia. Itse asiassa luulen, että kauniit typistetyt korkealle kiinnittyneet korvat ovat lähtölaukaus monissa yksilöissä nyt esiintyneille etuasentoon ja hyvin korkealle päälaelle kiinnittyneille poimukorville. Hyvä, että kasvattajia ja omistajia opetetaan nyt siihen, mitä rodun standardi yksiselitteisesti korvista kertoo. Ranskan standardihan on korvien ja kannusten osalta muuttunut: typättyjä korvia ei enää aseteta etusijalle typpäämättömiin nähden ja kannusten rakenteeseen on tullut suuria helpotuksia. Uusi standardi ei ole vielä FCI:n hyväksymä, joten muualla maailmassa tulee vielä arvostella voimassaolevan standardin mukaisesti.

Päivän upein uros
Heti Taikun tokon jälkeen juoksin pää kolmantena jalkana hakemaan Christophen kauniisti valmisteeman Voyoun kehään. Koska en ollut kerennyt ottamaan tuntumaa koiraan ennen kehään menoa, tunsin että häntä oli hieman korkealla. Harmi, olisin niin halunnut esittää juuri tämän mahtavan uroksen parhaimmillaan. Seistessä se esiintyi aivan ihanan mahtipontisesti, maskuliinisena ja voimakkaana. Edelleen Voyou on lempipoikani, vaikka se tulikin valiouroksissa toiseksi komean Twinyn jälkeen. Vieläkin harmittelen tokon hitautta ja haaveilen omasta fawnista uroksesta...Upea upea Toutempoil de la Chaume du Bois Dieu!

Railin iskän gloria!
Pitkän ja antoisan viikonlopun päätti parhaiden urosten valinta. Kehässä oli valiourosten seasta nostettu tuttu pienikokoinen ja nyt elämänsä parhaassa turkissa esitetty Usez du val de l´Auguis, joka tunnetaan Suomessa Tikkasen Minnan Hunkan ja oman Railini isänä. Tuomarikolleegio eli Madamet Anjoran ja De Brouwer sekä Monsieur Jacoulot valitsivat Usezin loppujen lopuksi parhaaksi urokseksi ja rotunsa parhaaksi Vivan ollessa vsp. Toodella kauniit yksilöt siis saivat lopun glorian.

Kyllä riiittää ihmettelemistä reissun jälkeen. Luulen, että vieläkin nukun yöni hymyssä suin. Iso kiitos ihan huippumatkaseuralasille Ulla-Mailel ja timolel sekä erityisesti Tainalle! Unohtamatta omaa kultatyttöäni Taimia, rauhallista lentomatkustajaa, stressitöntä vierasta majapaikoissa ja Ranskan serttivoittajaa, parasta ystävääni.

Thank you Corinne and Jacques, Taimi is the most wonderful briard girl in show, work and everyday life! Thank you to mama Rally and papa Voodoo!

>> Matkakertomusten alkuun

13.9 torstai Oltiin Tuusulassa isän luona yötä ja isä saattoi Taimin ja minut taas turvallisesti matkaan. Taimi tepasteli lentoboxiin tottuneesti ja mielellään, eli sen aikaisemmat lentomatkat ovat olleet sille nähtävästi ihan harmittomia kokemuksia. Lentokoneessa minulla on aina pieni huoli Taimin olosuhteista, mutta näin ikkunasta häkin lastauksen ja kovin varovasti ja eläintä kunnioittaen Finnairin henkilökunta nosti boxin ruumaan vievälle lastauskiskolle. Itse lento sujui hyvin, ainoa huoli oli jäädä pois oikealla pysäkillä. Eipä aikaakaan, kun olimme jo Charles de Gaullen lentokentällä ja tutut kasvot olivat huiskuttamassa vastassa. Jee, seikkailu voi alkaa!

Taimi ilahtui silminnähden tavatessaan taas kasvattajansa ja erityisesti Chloé tyttösen. Itselleni on aina yhtä ihanaa päästä sukulaiskoirien, hevosten, kanojen, lampaiden ja muiden eläinten keskelle.

Saapuesssani kävin tervehtimässä kaikki Les Bois des Entes tilan eläimet, tässä ihana nuori ori Qoqelicot, HoulaHoupin varsa.

Illastin ensimmäisenä iltana Taimin kasvattajan luona yhdessä amerikkalaisen of Coastline kennelin Ellen Jo Myersin kanssa ja spekuloimme myös hieman Taimin mahdollisuuksia saada tavoittelemamme selectionneé arvo. Harmikseni Taimin kasvattaja Corinne de Brouwer jakoi narttujen sertit, joten en voinut/halunnut ilmoittaa Taimia käyttöluokkaan, vaan valitsin valioluokan, jonka arvosteli Hervé Blasselle. Mutta serteille meillä ei siis ollut mitään jakoa. Hieman ahdisti myös esittää Taimi upeiden Ranskan valioiden keskellä, ja toivoinkin, ettei kovin montaa kuningatarta kehässä seuraavana päivänä näkyisi.

14.9 perjantai Ranskaan oli saapumassa tänä vuonna isohko suomalaispoppoo. Vakikävijöiden Maijun ja Ulla-Maj:n lisäksi joukkoon liittyivät Janne, Sini, Ismo, Arttu-vauva. Lisäksi paikan päällä tapasimme Anna-Maijan ja Matin. Sinin piti perheineen saada Belgiasta du Noble Nid-kennelistä narttupentu Maijun kanssa kimppaan, mutta monen mutkan jälkeen suunnitelma oli vaihtunut ja loppujen lopuksi Tampereelle matkusti Corinnelta aivan hurmaava melkein meidän B-Happyjen sisko Ch`Timi de la Chaume du Bois Dieu (Bourbon de la Maison Louis d`Or x Rally de la Chaume du Bois Dieu). Koska Corinne oli aikonut alun perin pitää Ch`Timin itsellään, oli mieli tietenkin hyvin haikea. Kävimme hakemassa pentuselle Eu lemmikkieläinpassin ja madotuksen jo tutuksi tulleen eläinlääkärin luona, ja Ch`Timi eli nykyjään Riesa olikin valmis matkaamaan Suomeen Sinin hellään huomaan. Eläinlääkärireissun ja Pariisin tuttujen ruuhkien vuoksi oma matkamme kohti Autunin kylää viivästyi niin, että olimme ihan viime tipassa hotellilla ennen perjantain ystävien illallista. Tämä on "de la Chaume du Bois Dieu"-kennelin perinteinen tapa kerätä kasvattien omistajat ja muut tutut ympäri maailmaa yhteisen pöydän ääreen ilakoimaan! Nyt ei itse kasvattajapariskunta ollut paikalla omien edustusvelvollisuuksiensa vuoksi, mutta rakas ystäväni Francois Teppaz-Misson oli varannut aivan loistavan ravintolan ja nautimme täysin siemauksin aivan suussa sulavasta neljän ruokalajin illallisesta. Olen aina ihaillut ranskalaisten tapaa palvella ravintolassa, asiakkaille ruokailusta halutaan luoda elämys ja elämys syntyy pienen pienistä harkituista yksityiskohdista ja viimeisen päälle viedystä huomiosta. Tietenkin asiaa helpotti se, että Autun on eräs Ranskan arvostetuimmista viinin tuotannon ja lihakarjan jalostuksen alueista. Kylässä sijaitsee myös yksi maailman parhaiksi luetuista ravintoloista, joka ei tosin sopinut ihan meidän kukkaroille... Autun on briardihmisten silmien ihan erityislaatuinen myös sen vuoksi, että siellä on keskeisellä paikalla hieno briardaiheinen patsas.

Ruokailun sivussa jaoimme Taikun veljien omistajien Christophe Bordeaun ja Hubert Pingretin kanssa sisarusten kuulumisia, ja Christophe kertoi käyttökoiranäytöksen järjestelyistä. Kun vatsa on tyytyväinen, on myös sielu tyytyväinen. Ihanan illan jälkeen kömmin sänkyyn ja Taikku kiepsahti kainalooni näkemään zzz.

15.9 lauantai Suuri päivä on koittanut! Itselleni Nationale d`Elevage merkitsee vuoden koiravuoden kohokohtaa ja se on omasta ja monen muun mielestä kaikista arvostetuin briardtapahtuma, jossa on jo karsittu jo lähtökohtaisesti lonkiltaan terveet ja silmiltään CSNB-testatut koirat mukaan tavoittelemaan selectionne-arvoa eli hyväksyttyä jalostustarkastusta. Tänä vuonna koiria oli ilmoitettu noin parisataa, osa tietenkin pentu- ja junioriluokkiin, joista saa kattavan laatuarvostelun, mutta jotka eivät saa selectionne-arvoa. Tapahtumapaikalla olivat luonnetestit, paimennuksen taipumiskokeet eli CANT, mittaukset ja ulkomuodon arvostelut kolmessa kehässä täydessä käynnissä. Tänä vuonna arvostelevina tuomareina toimivat Mme De Brouwer ja M. Blasselle Ranskasta sekä M. Giannone Belgiasta.

Heti alkuun törmäsin rakkaaseen ystävääni Petra Jungiin, joka oli paikalla Ricon, Dhelian ja poikaystävänsä Wolfgangin kanssa. Koska Riesa on Ricon jälkeläinen, riitti myös Maijulla, Sinillä ja Ulla-Maj:lla keskusteltavaa Petran kanssa. Ihanaa jakaa samanhenkisiä kokemuksia ja näkemyksiä käyttöominaisuuksia arvostavien ystävien kesken.

Suunnistimme ensin luonnetestikehän ääreen. Muutaman koiran jälkeen huudettiin "Tabula Rasa!" sisään ja testi alkoi. Ensin testattiin leikkimistä ja taisteluhalua omistajan kanssa ja Taimi repi ihanalta Arttu vauvalta "lainatulla" oksurätillä iloisesti ja halukkaasti (3 pistettä max kolmesta). Leikkimishetken jälkeen sen ympärille kerääntyi joukko ihmisiä koskettelemaan sitä luoksepäästävyystestiin, ja eihän Taikulla mitään sitä vastaan ollut (3/3). Sitten vein Taimin kujaan, jonka keskelle oli viritetty kehänauhaa ristiin rastiin ja jonka ympärillä oli pulloja sekä rämiseviä ja kolisevia kapistuksia. Itse menin kujan ulkopuolelta toiseen päähän odottamaan Taimin reaktiota. Taikku yritti ensin ratkaista tilanteen pyrkimällä kujan ulkopuolelta luokseni ja näin, että se jo hetken mietti yli hyppäämistäkin. Kutsuttaessa se kuitenkin päätti mennä "kavaljetit" loikkien yli ja oi sitä riemua, kun päästiin mamin luo (3/4)! Sitten vapaalla remmillä ja hitaasti kävellen etenimme luonnetestirataa eteenpäin, ja matkalla ammuttiin kaksi kertaa sekä rämisytettiin jotain laitteita. Joillekin koirille avattiin tässä kohtaa myös sateenvarjo, mutta omien muistikuvieni mukaan meidän testissä ei satanut. Taimi ei reagoinut paukkuun odotetusti mitenkään, siitä maksimit: 4/4 pojoa. Sitten meidän piti pysähtyä ja minua neuvottiin pitämään tiukasti Taimin remmistä kiinni ; seurasi ulkoapäin tuleva uhka eli mies hyökkäsi "menace" kädessään meitä kohti. Taimi otti remmin verran askeleita kohti uhkaajaa ja heilautti kerran häntäänsä. Taimi on koira, jolla on ihmisistä pelkkiä hyviä kokemuksia ja joka luottaa ihmiseen niin paljon, ettei kokenut tilanteessa pienintäkään uhkaa, vaan oli lähinnä kiinnostunut ruoskasta ja leikkimisestä... Kun agreukkeli lopetti viuhtomisen, luuli Taimi hänen heittävän kepin metsän puolelle ja jäi odottamaan vapautusta noutamaan keppiä :) ja katsomo tietenkin sai naurun aihetta. Tästä saimme 3 neljästä pisteestä. Viimeisestä osiossa eli toisen koiran ohittamisessa ei ongelmaa, saimme täydet 2/2. Lopputulosena luonnetestistä oli 18/20 pistettä eli luokittelu excellent. Kirjallisena mainintana Taimin lomakkeessa sanotaan vielä "Erinomainen narttu". Olen samaa mieltä.

Luonnetestistä pääsi läpi kaikki yli 12 pistettä saaneet koirat. Tuohon 12 pisteeseen ei kyllä paljon toivottavia ominaisuuksia mahdu, itse toivoisin, että pisteraja nostettaisiin korkeammalle. Onneksi sentään Ranskan valion arvoon tarvitaan maininta exc eli 16-20 pistettä.

Luonnetestin jälkeen pääsimme lähes jonottamatta M. Jacoulotin käsiin mittauksiin. Taimin missimitat ovat säkäkorkeus 63, pituus 69, rintakehä 77, pää 27 (kallo 16, kuono 11).

Kampauksen kohotuksen jälkeen rynnistimme Hervé Blassellen kehään ulkomuodon arvosteluun. Ulkomuodollisesti briardeista arvostellaan 28 yksityiskohtaa rotumääritelmään peilaten. Kokonaisarvostelussa koirat saavat arvosanan purennasta, silmistä, päästä, rungosta, etu- ja takaraajoista, kannuksista, urokset kiveksistä, hännästä, turkista ja liikkeistä. Taimi arvosteltiin jokaisessa osiossa arvosanalla excellent. Huomautusta tuli lyhyestä kuono-osasta, hieman luisusta lantiosta ja hieman hienosta turkista. Turkin laadusta olen täysin eri mieltä itse, mutta väristä sen sijaan olin odottanut vähän rankempaa arvostelua. Iso kiitos Maijulle, joka avusti namirasian kanssa Taimia kehän ulkopuolelta läpi kehien! Sitten oli enää jännitettävänä selectionne kehä eli kaikkien tuomareiden muodostama kolleegio, joka lopullisesti valitsee ketkä excellentin saaneista koirista valitaan selectionneiksi.

LTaimin osuuden jälkeen esitin muutaman tutun briardin, ja nautin keskusteluista Ricon omistajan Petran ja muiden tuttujen kanssa. Ranskan yhdistys ABB tarjoaa joka vuosi ennen päivällisaikaa myös ystävyyden maljan pienen suolaisen kanssa ja vaihdoimme näkemyksiä tuttujen ja tuntemattomien kanssa upeassa ilmapiirissä. Todellista briardystävyyttä! Tapasin myös useita nykyisiä ja jo eläkkeellä olevia briardtähtiä, joista erityisesti oman Railini isoisä Xirage des Enfants de Lutece on mieleeni sekä ulkoisen olemuksensa että vahvan luonteensa vuoksi. Tässä yksilössä on erinomainen esimerkki nimenomaan maalaismaisesta tyypistä. Myös Railin isä komea Uzes du Val de l`Auguis esitettiin kehässä.

Paikalla oli kaksi oman villikkoni Railin (Carpe Diem de la Chaume du Bois Dieu) mustaa sisarusta, jotka olivat sekä ulkonäöllisesti että luonteeltaan kuin kopiota fawnista siskostaan. Sisaruksista Bisou eli Caresse-Moi de la Chaume du Bois Dieu kokeili paimennustaipumuksiaan ja läpäisi taipparin hienosti! Olin todella otettu Bisoun omistajan Fatiman halusta oppia rodusta lisää, hän vietti kaksi päivää tiiviisti kehiä seuraten, keskustellen ja kuvia ottaen. Fatimasta ja Bisousta kuullaan vielä.

Päivällisen yhteydessä järjestettiin molempina päivinä käyttökoirien esitys, ja lauantaina esiintyi ring-näytöksessä Taimin upea velipoika Voyou omistajansa Christophen ohjaamana. Mikä pari! Arvostan sisarusparven emää Rally de la Chaume du Bois Dieuta ylitse muiden, tämä narttu ei ole koskaan noussut näyttelyissä huipulle, mutta on jättänyt vahvahermoisia ja koulutettavuudeltaan erinomaisia jälkeläisiä jokaiseen pentueeseensa, ja olin aikoinaan onnekas valitessani oman koirani juuri Rallystä. Unohtamatta tietenkään isän osuutta, kiitos huippuonnistuneesta tuloksesta kuuluu myös Voodoo du Noble Nidille.

Lopulta iltapäivän paahtavassa helteessä kutsuttiin fawnit excellentin saaneet nartut kehään kolleegiota varten. Narttuja oli yli melkoinen joukko ja kesti puolitoista tuntia ennen kuin oma vuoromme tuli luoda tuomareihin positiivinen kuva. Oma päänahkani jakauksen kohdalta oli jo kärähtänyt, mutta olin yrittänyt pitää Taimia epätoivoisesti palkintoruokasäkkien takana edes pienessä varjossa. Huoltojoukotkin pelasivat hienosti, kiitos Ulla-Maj vesipullosta kriittisellä hetkellä! Positiivisen kuvan antamiseen riitti kohdallamme pieni kierros ympäri tuomarien (kasvattaja oli jäävännyt meidän kohdalla itsensä pois kolleegiosta) ja noin kahden sekunnin seisominen: "merci" ja jatkoon! Silloin kyllä melkein tiesin, että arvon mekin ansaitsimme, yleensä epäselvissä tapauksissa tuomarit keskustelevat kiivaastikin keskenään ennen päätöstä. Kun koko narttujoukko oli käynyt kollegiaalisen katselmuksen läpi, pyydettiin meitä juoksemaan vielä kehää ympäri pari kertaa yhdessä. Taimi on tällaisissa tilanteissa aina kovin edukseen, koska sillä on liikkeissä hyvä ryhti, suora selkä ja se kantaa häntäänsä varmasti. Sitten pysähdys ja vielä viimeiset poseeraukset ja niin moneen kertaan uneksimani lause "toutes les femelles ici sont selectionneés" kantautui mikrofonista ilmoille. Mamin yli-ihana namiskuikkeli on Ranskan selectionneé!

Mustien narttujen selectionne kehän jälkeen alkoi sitten varsinainen näyttelyosuus eli kilpailuluokat. Toiveeni pienestä vaatimattomasta valioluokasta olivat tuulesta temmattu; paikalla oli uskomattoman kovatasoinen fawnien Ranskan valioiden ryhmä kuulun Mme Annie Tabutaudin kasvatteja. Vastie, Shanna, Rumba, Viva-Rosa de la Tour de St. Genin -uuuh- luovuttaisinko sittenkin ja menisin vaikka hassuttelemaan baarin "poikien" kanssa. Taimi oli kuitenkin täynnä täpinää ja ravasi kauniisti ja vauhdikkaasti tiensä toiseksi tässä kivikovassa seurassa.

Hieno päivä tapahtuma alueella huipentui vielä todella tasapainoisen ja paimenkoiratyyppisen Unique de la Chaume du Bois Dieun valintaan kauneimmaksi nartuksi.

Pikaisen suihkun jälkeen illallistimme ABB:n järjestämillä yhteisillallisella, kyllä ABB puheenjohtajineen ja toimihenkilöineen osaa järjestää hienot puitteet ja lämpimän ilmapiirin vuodesta toiseen. Merci et bravo Hervé et Association de Berger de Brie!

16.9 sunnuntai Sain voitettua pienen aamupäänsäryn kahvin ja croissantin voimalla hyvässä aamiaisseurassa Maijun ja Jannen kanssa. Sitä ennen olimme valmistaneet Maijun Peikko-pojan, Jolibumerang Beyko, juniorikehään. Peikko esiintyi hienosti ja komeana poikana sai ansaitusti excellentin. Juoksuosuudessa oli pieniä vaikeuksia hännän kanssa, mutta hienosti Peikkis keskittyi Jannen avustamana. Peikko paimensi myös lampaita suvereenisti, ja läpäisi CANT testin. Hyvä Peikko-boy ja suomalainen kasvatustyö! Onnea Maiju ja Janne!

16.9 sunnuntai Esitin sunnuntaina muutaman tutun koiran taas, mutta päivän kohokohdat olivat Taimin pentueen isän Ricon tavoittelema sertti, Taimin veljien esiintyminen valioluokassa sekä Taimin oma esiintyminen tottelevaisuusnäytöksessä. Taas saimme kauniin päivän, mutta paahtavan auringon alla ei ole kivaa odotella vuoroaan kehään. Taimi suoriutui hienosti osuudestaan tottelevaisuusnäytöksessä, ja teki moniin vaikutuksen iloisesti ja halukkaasti hommia tekevänä briardina. Esitimme paikalla makuun, paikalla istumisen, seuraamista, luoksetulon pysähdyksin, hyppynoudon, ohjatun noudon ja kaukokäskyt. Vähän kevätterässä liikkeet olivat, kun viimeksi olen niitä Taimin kanssa tehnyt kesäkuun vikassa evl-kisassa, jossa Taikku valioitui. No, hyvä kun muille kelpasi, ainakin Taimin kasvattajat ja minä sain kyselyjä tottelevaisuudesta kiinnostuneilta ihmisiltä. Hyvää peeärrää lajille!

Iltapäivällä nappasi Peikko hienosti neljännen sijan junioreiden kilpailuluokassa, mutta oh no! Rico oli satuttanut jalkansa ja ontui pahemman kerran juuri ennen kehään menoa. Hieroin jalkaa ja Petra verrytteli Ricon kanssa, ja päätimme, että kehään mennään sittenkin. Rico oli kovin haluton liikkumaan jalkansa vuoksi, mutta ainoana käyttöluokan uroksena sai palkintonsa. Serttitaistelussa se kuitenkin tiputettiin pois, harmin paikka.

IHubert toi Texelin valmisteltavaksi ja tiesin heti, että sillä on komeassa kunnossa mahdollisuuksia vaikka kuinka pitkälle. Viimeistelin juuri viime hetkellä sen turkin ja lähdimme valioluokkaan kisaamaan sijoituksista; voitto tuli! Sitten koira varjoon ja uudelleen kehään parasta urosta valittaessa. Välillä Jacques tuli sanomaan, että Virpi, nyt ei paineita, nauti vaan. Ja minähän nautin! Kauniisti liikkuva Texel sai nyt myös seistessä korvat kauniisti pystyyn ja kaulan pitkäksi, mikä sen esittämisessä on iso haaste. Olen esittänyt koiran aikaisemminkin, ja se on kovin herkkä esittäjänsä bodylanguagelle. Muistin olla sen tukena tilanteessa ja tulostakin syntyi - Hubertin komea poika valittiin parhaaksi urokseksi. Tämä oli minulle ikimuistoinen hetki, koskaan en ole NE:ssa esittänyt koiraa lopulliseen voittoon asti, vaikka pari kertaa olenkin serteistä taistellut Eltonin ja Osferatun kanssa.

Harmiksemme kukaan ei ollut muistanut kertoa Uniquen omistajille, jotka asuvat vain 20 minuutin ajomatkan päässä tapahtumapaikalta, että sunnuntainakin olisi syytä olla paikalla BIS-koiraa valittaessa. Niinpä mustaa räiskyväluonteista kaunotarta ei näkynytkään rotunsa parasta valittaessa. Kyllä kasvattajia harmitti, eipä montaa kertaa pääse kahden kasvatin voimin Nationale d`Elevagen ROP-kehään. Itse kiitin sydämestäni Hubertia, joka antoi Texelin esitettäväkseni, sain itse aivan ikimuistoisen kokemuksen voittajakoiran narun päässä. Mikä viikonloppu! Merci Texel, felicitations Hubert!

17.9 maanantai Eipä paljon muistikuvia, olimme koko porukka aivan rättiväsyneitä edellisillan ja yön ajomatkan jäljiltä. Minäkin pääsin kokeilemaan ison maastoauton ratissa Pariisin Sacre Couerin lähellä pikkukujilla ajotaitojani, kun yritin suunnistaa GPS-laitteen avustamana Ellen Jon hotellille. En vieläkään usko, että selvisin siitä. Illalla sentään jaksoin leikkiä Chloén kanssa ja halitin tietenkin kaikki sukulaiskoirat; Rallyn, Osferatun, Taboon, Xianen ja Storian. Näin myös uutta sukupolvea, jopa yhden kannibaalin - mutta siitä lisää toisella kertaa! Totta kai kertasimme myös viikonlopun tapahtumat ja koirat yksi toisensa perään.

Mielestäni tänä vuonna taso NE:ssa oli erittäin korkea. Tämän huomaa myös tuloksista, selectionne arvon saaneita koiria on ansaitusti enemmän kuin lähiaikoina aikaisempina vuosina. Samaan aikaan on myös huolestuttavia piirteitä havaittavissa rodun kasvatuksessa. Erityisesti tänä vuonna haluttiin korostaa briardin maalaismaisuutta, jota sana rustique kuvaa loistavasti. Briard on lampaiden kanssa työskentelevä paimenkoira. Tuomarit peilasivat ulkomuotoa hyvin tarkasti nimenomaan alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, jolloin rintakehän tulee olla tarpeeksi laaja antaakseen isoille keuhkoille ja vahvalle sydämelle tilaa; luuston tulee olla vankka, jotta koira jaksaa työskennellä koko päivän; rakenteen tulee olla terve, jotta liikkuminen on vaivatonta ja kestävää; turkin tulee olla karheaa, jotta se kestää sään vaihtelut ja ankaratkin olosuhteet. Niinpä usea koira poistettiin selectionne kehästä liiallisen turkin tai liiallisen laittamisen, sophistiqueen vuoksi. Tuomarit eivät pystyneet kuvittelemaan näitä yksilöitä alkuperäisessä työssä. Toinen huolestuttava piirre on huonontuneet purennat. Varsinkin uroksilla tuntuu tendenssinä olevan tasapurenta, jossa alaleuan etuhampaat ovat valahtaneet ulospäin. Tämä on tiettyyn rajaan hyväksyttävää (leukojen pituus määrää saksi-, tasa- ja alapurennan rajapinnat), mutta jalostuksellisesti asiaan tulee tuomareiden mielestä kiinnittää nyt erityisesti huomiota.

18.9 tiistai Tsädäm! Perinteinen shoppailupäivä Corinnen kanssa!
La Belle Epine ostoskeskus kutsuu ja ostoslistakin oli valmis:
* 1 kpl farkkuja
* 1 kpl kenkiä
* 1 kpl nahkatakki
* 1 pari silmälaseja
* tuliaisia.
Löysinkin ihan soivat pelit ja välissä kävimme lounaalla, viinillä, shampanjalla, oluella. Ahh! Pariisin syksyn muotimaailman värejä olivat harmaa, hopea ja lila. Koska käytin aivan liian paljon rahaa saappaisiin, jäivät farkut ostamatta. Railin syömät rillit heitetään nyt roskikseen, kun sain vain tunnin odotusajalla itselleni uudet kaukosilmät. Optikon tarjouksena merkkisangat maksoivat saman verran kuin ikäni on, eli tosi vähän. Ja pakko oli myös ostaa L`Occitanen ihonhoitotuotteita, koska Angelina Joliekin käyttää niitä. Kotiin pääsimme nippa nappa illallisaikaan, taas upea Jacquesin valmistama ateria.

19.9 keskiviikko Kotimatka alkaa.
Jacques heitti Taimin ja minut kentälle, ja kaikki sujui taas muitta mutkitta. Kotimatkalla pohdin sitä, miten paljon Ranska, ranskan kieli ja kulttuuri, ranskalaisuusja ystävät Ranskassa minulle merkitsevät. Paljon. Jopa niin paljon, että päätin järjestää asioita siten, että muutan jossakin vaiheessa joksikin aikaa opiskelemaan Ranskaan. Pidän siitä, että hyvät, melko muodolliset tavat ovat yhä arvossaan Ranskassa. Tutumpien kesken poskisuudelmat moisk moisk kuuluvat asiaan. Madame, Mademoiselle ja Monsieur kuuluvat tuon tuostakin ranskalaisen puheesta. Kun briardihmiset tapaavat, puhutaan usein myös kulttuurista, maailmanpolitiikasta, ympäristöasioista ja aina jalkapallosta; ranskalaiset pitävät siitä, että ottaa kantaa ja kuuntelevat aina kiinnostuneina mielipiteitä. Ja Zidane on puskustaan huolimatta ehdoton suosikkini! Eri kansa- ja uskontokunnat sulautuvat Ranskassa toisiinsa, vaikkakin lieveilmiönä esiintyy rasismia, mitä inhoan. Jotenkin minua myös viehättää ranskalaisten kansallinen itsetunto. Ranskalaiset vaalivat historiallista menneisyyttään, sen saimme taas todeta Autunin kauniissa historiallisessa kylässä, jossa oli aivan uskomaton raunioportti kauniissa valaistuksessa. Kaikki kaunis viehättää ranskalaisen silmää, niinpä kaupunkien ja kylien keskustat on istutettu kukkamerin, vanhoja rakennuksia ja linnoja vaalitaan kuin aarteita, ihmiset näkevät vaivaa pukeutuakseen kauniisti jne. Ranskalaiset illalliset olivat taas kiivaita ja väitteleviä, ja kujeilua oli ilmassa joka suunnalla. Joskus suomalaisena tuntee itsensä hieman oudoksi ja hiljaiseksi, mutta ainakin yritän heittäytyä mukaan täysin rinnoin. Kielen haluan ehdottomasti opetella paremmin. Kerrassaan ihana matka on takana, tästä riittää ammennettavaa pitkäksi aikaa! A bientôt, mes amies!

Kuvat/Photos: Petra Jung, Wolfgang Seifried, Fatima Lisnasni, Nicolas Gauthier, Ellen Jo Myers, Ulla-Maj Leppäkorpi, Sini Pietari, Ismo Pietari, Maiju Kautto, Janne Kautto

>> Matkakertomusten alkuun

to 26.1. Vihdoin matkalle
Taimin odotettu juoksu alkoi edellisellä viikolla ja samana päivänä aloitettiin tietenkin astutusmatkan järjestelyt. Kun Taimi nyt astutetaan ensi kertaa, ei taustalla ole juurikaan kokemusperäistä tietoa oikeasta astutusajankohdasta ja siksi päätinkin olla matkalla tarpeeksi pitkään, jotta astutus varmasti onnistuisi. Kävin läpi kaikki mahdolliset lauttayhtiöt Saksaan ja Ruotsiin, mutta päädyin kuitenkin lentoyhteyteen Pariisiin, josta vuokraisin auton Saksaan. Taimin sulho Ricohan asuu ihan Ranskan ja Saksan rajalla, Lichtenaussa.

Olin jo edellisen yön isäni luona Tuusulassa ja isä auttoi valtavan lentoboxini ja Taimin sekä tietenkin minut J turvallisesti Seutulaan lentokentälle. Tuntuipa taas orvolta laittaa Taikku rahtiin… Taimi itse ei mokomasta juuri välittänyt, vaan kiipesi reippaasti boxiinsa sisään. Kaikesta päätellen edellisestä lentomatkasta ei ollut siis jäänyt ainakaan kurjia mielleyhtymiä sen päähän. Koirahan on eri tilassa kuin muut matkatavarat, ja tilan ilmanpaine ja lämpö on saa kuin matkustamossa.

Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä sain Taikun ja laukkuni nopeasti ja pääsin ulos odotusaulaan. Avasin myös puhelimeni ja yllätys yllätys, näppäilin kolme kertaa väärin pin-koodin. Ikään kuin en olisi sitä koskaan aikaisemmin tehnyt…nyt painelin tulohuumassa matkalaukun lukon avausnumeroita, pahvi mikä pahvi. Niinpä puhelimeni pyysi seuraavaksi näppäilemään sim-koodia, mitä minulla ei tietenkään ollut. Samaan aikaan Taimin kasvattaja ja hyvä ystäväni Corinne, jonka piti olla minua vastassa, juuttui ruuhkiin eikä yrityksistään huolimatta saanut minuun puhelimella yhteyttä. Minä taas en yksin voinut lentoboxin, koiran, matkalaukun ja muiden pakaasien kanssa liikuskella kentällä, ja muutenkin päättelin ihan itse, että on varsin järkevintä odotella Corinnea ihan aloillaan vaan. Ja vihdoin viimein tunnin hikoilun jälkeen näinkin pienen punapääpariisittaren ryntäävän luoksemme. Moisk, moisk, moisk –ranskalaiset poskisuudelmat ja autoon.

Ajoimme kentältä suoraan Eläinlääketieteelliselle korkeakoululle Maisons Alfortiin ottamaan Taimilta ja sen puolisiskolta mustalta Storialta (Una Storia Importantelte de la Chaume du Bois Dieu) progesteronitestiä. Testi otettiin verikokeena ja saimme tuloksen vain tuntia näytteenoton jälkeen. Taimin tulos 2.4 kertoi sen, että vielä ei tarvinnt startata Saksaan. Storian juoksu oli kuitenkin edennyt jo astutushetkeen, joten lähdimme saman tien tapaamaan mustaa Ranskan valiota Uzesia (Uzes du Val de l´Auguis). Astutuskeikan jälkeen iltamyöhään pääsimme ihanaan ”Les Bois des Entes” maatilalle vaihtamaan kuulumisia myös Jacquesin ja syksyllä koulunsa aloittaneen Chloén kanssa. Ja aina yhtä hienoa on päästä rapsuttelemaan rakkaita sukulaiskoiria.

pe 27.1.
Minulla ja Corinnella on tapana pitää aina tavatessamme myös ”naistenpäivää”. Nyt lähdimme shoppailemaan, syömään ja jeee…haaveeni leikkauttaa joskus hiukseni Pariisissa toteutui! Laitoin vain silmät kiinni ja annoin nuorelle vauhdikkaan oloiselle kampaaja madamoisellelle vapaat kädet. Ylikasvanut mallini saikin huutia ja voilá –lopputuloksena kerroksittain veitsitekniikalla revitty alta musta ja päältä vaalea uusi look. Muutamat kengät ja Pinkies-riepukin tarttui kuin vahingossa mukaan. Pariisissa oli jo kevään muoti esillä eli talven murretuista väreistä ja rimpsutyylistä oli siirrytty selkeämpiin perusväreihin ja sporttisempaan tyyliin.

Palatessamme kotiin oli Taimi järjestänyt pienen yllärin. Se oli avannut lukossa olleen vieras- ja atk-huoneen oven, ja siirtynyt sulavasti toisessa huoneessa olevien äitinsä Rallyn ja Storian luo. Siellä koko lauma odotti innokkaasti pääsyä alakertaan. Olisinpa halunnut nähdä filmiltä, miten Taikku on muiden joukkoon sulautunut. Onneksi ei siis reikiä yhdelläkään koiralla. Taikun äitikin oli juoksussa ja se oli astutettu jo pari päivää aikaisemmin Scapin du Vieux Dieu et de l´Alouette´lla. Kun vielä talon nartuista Tabookin juoksi, voidaan puhua varsinaisesta sukujuoksusta.

la 28.1.
Uusi progetesti Taimilla kertoi arvon nousseen hieman, nyt mentiin 4 tasoa eli vieläkin liian aikaista astutukseen. En kuitenkaan ollut harmissani viettäessäni ylimääräistä päivää Ranskassa Chloén kanssa askarrellen. Kävimme astuttamassa Storian uudelleen ja tapasin myös Uzesin kasvattajat Flavenot`it. Sekä Uzesin omistajat että varsinkin Mme Flavenot ovat kouluttaneet koiransa pitkälle ja mieltäni riemastuttaa aina tavatessani käyttöpuolta arvostavia kasvattajia maailmalla. Uzes itse on koulutettu recherce utilitaire-lajiin eli se etsii maavainuisesti jälkeä ja ilmaisee jäljelle pudotettuja käyttöesineitä (kukkaro, hanska, avaimet jne). Tosi hienoa, että Ranskassakin voi tänä päivänä valita useamman lajin joukosta, ennen vanhaanhan ainoa vaihtoehto käyttöpuolella oli ring.

su 29.1.
Taas progen ottoon Maisons Alfortiin. Nyt tutkimme ultraäänellä myös Taikkulin munasarjat ja kohdun. Ultraäänen kuvassa näin monitorissa useita ovuloitumassa olevia munarakkuloita, wow! Taimi makasi tutkimuksen aikana rauhallisesti selällään jalat levällään ilman että sitä pidettiin käsin paikallaan. Olin niin ylpeä koirani luottavaisesta käytöksestä, taas kerran. Nyt itse proge oli kohonnut jo 6.8 arvoon, joten päätin lähteä Saksaan heti seuraavana aamuna.

Sattuipa somasti. Tänään kilpailtiin myös maailman tärkeimpiin kuuluva ravikilpailu Prix d´Amerique Vincennesin hippodromilla. Vuosien varrella olen seurannut tiivisti ranskalaisten upeiden ravurien Ideal du Gazeaun, Ourasin, Varennen ja viime vuosina Jag de Bellouetin uraa. Jag osallistui kisaan tänä vuonna ja oli yksi voittajasuosikeista viime aikojen epäonnistumisista ja loukkaantumisista huolimatta. Kuinka upeita hevosia näinkään ja miten tiivis tunnelma olikaan Vincennesissä! Jag oli myös Corinnen ja minun suosikki ja olimme pukeutuneet samoihin väreihin Jagin kannattajien kanssa. Niinpä sulauduin täydellisesti kovaääniseen sinivalkoiseen Jagin faniporukkaan, ja ihan pakko oli kuitata vieressä olleille ruotsalaisille (grattis vaan, hieno saavutus se toinenkin sija on!).

Allez Le Jag!

ma 30.1.
Vuokrasin aamulla pienen Fiat Ibizan ja suuntasin auton E4 moottoritielle kohti Strasbourgia. Petra, Ricon omistaja asuu poikaystävänsä Wofgangin kanssa pienessä Lichtenaun kylässä. Petran ja Wolfgangin koiraperheessä on tapahtunut viime syksystä muutoksia, kun vanhat jack russeli Pebbles ja valkoinen paimenkoira Aysha lähtivät sateenkaarisillan tuolle puolen ja perheeseen muutti pentu Ricon viimeisimmästä pentueesta Flo von der Wanderschäferein kanssa.

Lähdimme saman tien läheiselle pellolle kävelylle ja kokeilemaan, joko ensi tapaamisella astutus onnistuisi. Taimi rakastui Ricoon saman tien ja oli erittäin ilmeistä, että narttuni oli ajallisesti valmis astutukseen. Taikku leikki villin kiimatanssin Ricon ympärillä ja asettautui sitten takaraajat harallaan ja häntä sivulle vedettynä odottamaan hyppyä. Ja Rico oli juonessa mukana, se hyppäsi ja koirat jäivät heti ensi yrittämällä kiinni toisiinsa. Heleppoa kuin heinänteko, sanoi savolainen! Taimi nautiskeli silmät sikkurallaan olostaan ja Rico nuolaisi sen korvia ja suupieliä, herkkistä… Oli kyllä mamillakin kiva olo, kun homma hoitui helposti, luonnollisesti ja heti kyläilymme alussa.

Illalla jutustelimme Petran ja Wolfgangin kanssa luonne- ja koulutusasioista. Wolfgang on kasvattanut useita valkoisen paimenkoiran pentueita ja toimii suojelumaalimiehenä paikallisessa koirakerhossa. Petra taasen on uuden pentunsa kanssa käynyt pentujen sosiaalistamis- ja tapakasvattamiskouluja, joista katsoimme videoita. Mielenkiintoista oli huomata, miten systemaattisesti pennunomistajat Saksassa otetaan erilaisiin koirakouluihin. Lähes jokainen uusi pennun ostaja ohjataan sosiaalistamaan pentunsa alle 4 kukauden ikäisenä ja sen jälkeen jatkuu koulutusohjelma laji- ja teemakohtaisesti. Tietenkin tapasin myös jaloissa pyörivän ihanaisen 10 viikkoisen Dhelia-tyttösen, joka valoitti räiskyvällä itsevarmalla olemuksellaan kokeillen samassa laumassa elävän isänsä hermojen kestävyyttä ja kunnioittaen vanhemman vieraan nartun suojaetäisyyttä.

ti 31.1.
Aamulla uusimme astutuksen ja nyt Taimi halusi hieman leikiäkin Ricon kanssa ennen tositimiin ryhtymistä. Taas oppikirjamainen astuminen, hienoa.

Astutuksen jälkeen lähdin Petran viehättävien vanhempien kanssa tutustumaan lähikaupunkiin Baden-Badeniin. Totesin kaupungin saaneen tuplanimensä siitä, että siellä oli kaikki isompaa. Niin paljon rikkaita eläkeläisiä en ole tavannut yhdessä paikassa yhtä aikaa koskaan aikaisemmin –maailman kallein casino, kylpylöitä, kultaa, turkkeja, kasvokohotuksia. Yksi savolainen tytön tyllerö erottui joukosta farkuissaan ja lenkkareissaan

ke 1.2.
Taas aamuastutus. Tänään Taimi näytti selvästi, että aika on ohi. Se nonchaleerasi Ricon lähestymisyritykset ja tyynen ystävällisesti piti uroksen puolen metrin etäisyydellä ihanuudestaan. Päätimme kuitenkin tehdä reilun kävelylenkin vielä ja mitä tapahtuikaan! Parin tunnin kävelyn jälkeen Ricon väsytystaktiikka tuotti tulosta. Taimi pysähtyi keskelle kuraisinta peltoa ja asettautui astumisasentoon katsoen taakseen Ricoon kutsuvasti. Suureksi hämmästykseksemme koirat olivat taas kiinni. Taimi taitaakin olla niitä tyttöjä, jotka sanovat ei ja tarkoittavat kyllä.

Iltapäivällä pakkasimme kaikki kolme koiraa ja kolme ihmistä Petran farkkuun ja lähdimme vuoristoon Mummelseehen. Näin pitkästä aikaa hyvän ystäväni Auringon ja nautin täysin siemauksin tunturimaisemista. Löysimme sopivan kävelypolun, joten koirakolmikkommekin pääsi telmimään keskenään. Näin pienestä se on kiinni; nyt Taimin oikea aika oli jo selkeästi ohi eikä Rico enää edes yrittänyt nuolla sitä puhumattakaan selkään hyppäämisestä. Leikki oli rentoa ja varsin vauhdikasta. Kuin yhteisestä sopimuksesta olivat kyyhkyläiset päättäneet suhteen jatkuvan vain kaveripohjalta.

to 2.2.
Hyvästelin aamulla tyytyväisin mutta hieman haikein mielin Petran, Wolfgangin ja koirat, ja lähdimme takaisin Ranskaan. Bensa-asemalla yllätyksekseni korttiani ei hyväksytty, onneksi oli käteistä. Mutta oh no…unohdin täysin mottoritien varrella olevat tietullit ja käytin lähes koko loppukäteisvarani bensaan. Merde! Poikkesin niin nopeasti kuin mahdollista pois moottoritieltä vain 13 euroa vapisevassa kädessäni lähestyen ankaran näköistä tietullikoppia. 12 euroa, sanoi ystävällinen naisvirkailija ja päästin helpottuneen huokaisun. Nyt piti enää ihmetellä, mistä löytäisin tieni Reimsin suurkaupungista, johon olin siis yllättäen joutunut, pikkuruiseen Verdelotiin. Eihän minulla tietenkään karttaa ollut matkassa eikä jäljellä olevalla eurolla sitä voinut ostaakaan. Pankkikorttini oli kiukunnut jo Suomessa jonkin aikaa naarmujen vuoksi, olisi ehkä kannattanut vaihtaa uusi kortti jo ajoissa…

Corinne yritti selvittää puhelimitse tarkkaa sijaintiani, jota oli melkoisen vaikea selittää täysin vieraassa kaupungissa. Sitten taas välähti! Ystäväni briardin omistaja Auvisen Tanja Savonlinnassa on varmasti lähellä tietokonetta ja nettiyhteyksiä. Soitin Tanjalle Suomeen ja Tanja saneli nopeasti Michelin Map-sivuilta minulle suoran hienon reitin Reimsistä ulos turisteille varsin mielenkiintoiselle Champanjan matka-teemareitille, jota pitkin vanhoja ranskalaisia kivikyliä pitkin pääsin tutuille maisemille. Sinne pitää palata! Nippa nappa ennen autovuokraamon sulkemisaikaa sain luovutettua Ibitzani pois. Huh, mikä matka!

Illalla nautiskelin sitten taas Corinnen perheen kanssa ihanasta illallisesta ja kertailimme punaviinilasin äärellä viikon tapahtumia.

pe 3.2.
Kotinpaluun päivä on koittanut! Nyt selvitin tieni ilman apuja ulko-ovista check inniin ja portille. On se vaan joskus hyödyllistä omistaa koulutettu koira, joka käskystä kiertää tarpeen tullen vasemmalle tai oikealle puolelle ja kävelee nätisti vieressä kantaen omaa remmiään suussaan, kun omat kädet eivät riittäneet edes kärryissä horjuvalle boxille ja muille matkatavaroille. Miten sitä tavaraa on tullessa aina enemmän kuin mennessä (pari kirosanaa taiis päästä tässä kohtaa…).

No, niistä ylimääräisistä juustoista ja viineistä on nautittu nyt matkan jälkeen muistojen kera niin paljon, että kannatti kantaa. Toivotaan, että Taimikin kantaa nyt pieniä matkamuistoja sisällään!

>> Matkakertomusten alkuun

Briardpolkuni
Chaccado periaatteet
Koiraharrastus CV
Artikkeleita jne.
Chaccado Success